Kesälomamuistoja

Kesäloman reissut on kutakuinkin tehty. Vähän huvittaisi vielä lähteä teltan kanssa lähikansallispuistoon yöksi, mutta muutaman viikon päässä häämöttävä muutto ja yksi säästetty lomaviikko Rukalla saattavat syödä ajan tältä. Kolmas roadtrip lasten ja koirien kanssa keskenämme oli oikein onnistunut. Ajoa kertyi noin 1400 ajokilometriä, tällä kerralla edettiin läntistä rannikkoa pitkin. Lauttakyydit autolla aiheuttivat yhdelle lapsista aikamoisen… Read More Kesälomamuistoja

Satunnaisia kuvia Lapin perhelomalta

Vesisade vei riemun kevätilakoinnista, joten vähän voi muistella vielä Lappia satunnaiskuvien muodossa.  Lumi, rauha, ulkoilu, maisemat, porot ja ihan tärkeimpänä oma perhe. Etenkin aika kiireisen viikonlopun jälkeen yhdessäolon ihanuus konkretisoituu. Ja koska onhan tässä kotona oltu jo muutama viikko, niin vähän selailen samalla kesälomakohteita. Kuopus tahtoisi juhlia syntymäpäiviään Legolandissa ja jos sillä selviää syntymäpäiväjuhlien järjestämiseltä… Read More Satunnaisia kuvia Lapin perhelomalta

Ensimmäiset palaset Lappia

Ensimmäinen vuorokausi pääsiäislomaa takana, ja täällä on aivan ihanaa. Nooooh, on toki ollut muutamia muuttujia kuten allekirjoittaneen pieni kömmähdys majoitusvarauksen kanssa. Tämähän ei olekaan mökki, vaan tällainen isompi rakennus missä majailee myös muissa huoneissa porukkaa. Mietinkin, että jopas on edullista.  Tämä oli samanlainen aivopieru kuin viime syksyn Horse Showssa, jonka lippuoston jälkeen mietin pitkään, että kylläpä oli… Read More Ensimmäiset palaset Lappia