Roadtrip lasten kanssa osa 2 – Kolilla

Leirintäalueelta suunnistettiin Kolin kansallispuistoon ihailemaan suomalaista perinnemaisemaa. Tämän teki muutama muukin. Onneksi oltiin ajoissa liikenteessä, sillä pois lähtiessä eteneminen oli todella haastavaa joka puolelle vähän miten sattuu pysäköityjen autojen takia. Olin toki kuullut ruuhkasta, mutta en ollut hahmottanut miten massiivinen ruuhka se oikeastaan olikaan. Kolilla valittiin reitiksi Kolinuurron kierros väljempien vesien toivossa. Niitä myös saatiin.… Read More Roadtrip lasten kanssa osa 2 – Kolilla

Viikko 6

Ei mikään paras viikko. Viikko lukuina: 0 kerrat hevosen selässä 1 juoksulenkki (raskauden jälkeen ensimmäinen) 2 irtokenkää samaisella pahanonnen hevosella 3 uuteen työhön tehtyjen työvuorojen määrä 5 meidän perheessä potilaita viime viikolla 7 huonosti nukuttua yötä 10 mummoimman koiran syntymäpäivät ❤   Ehkä tämä viikko vahvemmin. Potilaita enää 1,5 / 6.  

Hyvä näin

Näin kuukauden neljän lapsen perheenä eläneenä tuntuu, että juuri mikään ei ole muuttunut. Ihankuin vauva olisi ollut meillä ihan aina. Meillä on edelleen sama päivärytmi, edelleen samat jutut. Lisänä nyt  kyllä on tullut isompien sisaruksien hyödyntäminen apuvoimina esim. tallilla tai aamuisin, että allekirjoittanut saa pestyä hampaat ja puettua päälle silloinkin kun vauva tahtoo olla vain… Read More Hyvä näin

Satunnaisia kuvia viikolta 18

Vauvalla on omat iltarutiininsa, aika samanlaiset kuin muillakin. Iltapesut, iltapusut, puhtaat yökkäri ja vaippa ja sitten tankkausta. Vauva tankkaa iltaisin aika hartaasti, niin ei enää klo 22 jälkeen juurikaan syö ennen ensimmäistä puolenyön jälkeen tapahtuvaa ruokailua. Fiksumpi äiti menisi nukkumaan heti näihin aikoihin ja niin olen yrittänytkin. Yritettiin ottaa vauvasta oikein pyhäkuvia kun tuli kolme… Read More Satunnaisia kuvia viikolta 18

Maanantain positiivisuuslista

Ei ollut yhtään niin kylmä kuin eilen! Aurinko paistoi tänäänkin (ainakin vähän). Sain tehdä päivän ensimmäisen työpäivän melkein omassa rauhassa ja mylittleponyt olivat kaikki mukavia ja yhteistyökykyisiä. Mummi oli tuonut meille uunilohta! Siihen päälle reilusti limepippuria niin työpäivä numero kakkosen jälkeinen ateria ei olisi voinut maistua paremmalta. Nuorimmaiseni ei itkenyt aamulla (erittäin harvinaista). Sain tämän päivän… Read More Maanantain positiivisuuslista

Friyay

Ihanaa, kun on perjantai! Koko viikon on taas ollut tekemistä enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. Huomenna on muutaman tunnin työrupeama, mutta tänään nautittiin. Pizzaa, leffaa ja karkkipäivä. Vielä nopea juoksulenkki ja sauna, niin huominen työpäiväkin tuntuu vain mukavalta osalta viikonloppua. Mukavaa viikonloppua!

Viikon 44 satunnaiset

Olen saanut nauttia ihanista auringonnousuista. Aamuvirkun elämä on ihanaa. Perheemme isoin jäsen muutti päiviksi asumaan varsojen kanssa. Hän on selvästi löytänyt sisäisen isänsä, ja on hoitanut pestinsä kiitettävästi. Olemme syöneet aina ehtiessämme aamiaisia kynttilänvalossa. On taas se kausi, kun meillä palaa pimeällä huomattavasti enemmän kynttilöitä kuin valoja kotona. Sähkölasku kiittää, ehkä. Neljävuotiaan paras päiväkotipäivä ikinä… Read More Viikon 44 satunnaiset

Saturday moments

Aika harvinaista herkkua, olen edes jonkun kanssa kahdestaan kotona. Tänään kohta neljävuotiaan kanssa. Ja koirien, mutta tyttökoiria kiinnostaa lähinnä ruoka. Poikakoiraa kiinnostaa kaikki mitä me teemme. Koko ajan. Tänään aamukuudelta heräämiseni jälkeen alkoi pallon heittely, joka oli pakko lopettaa käymällä pitkästä aikaa lenkillä kokoonpanolla tuplarattaat + kaikki koirat. Olihan se, lystiä. Tämän kanssa tiskattiin, kylvetettiin dinot ja… Read More Saturday moments