Kesälomamuistoja

Kesäloman reissut on kutakuinkin tehty. Vähän huvittaisi vielä lähteä teltan kanssa lähikansallispuistoon yöksi, mutta muutaman viikon päässä häämöttävä muutto ja yksi säästetty lomaviikko Rukalla saattavat syödä ajan tältä. Kolmas roadtrip lasten ja koirien kanssa keskenämme oli oikein onnistunut. Ajoa kertyi noin 1400 ajokilometriä, tällä kerralla edettiin läntistä rannikkoa pitkin. Lauttakyydit autolla aiheuttivat yhdelle lapsista aikamoisen… Read More Kesälomamuistoja

Kesäkuu vuonna 2019

Kesäkuussa lasten kanssa oli kyllä kaikki perinteiset kesälomatraditiot listalla: on uitu, mökkeilty, vietetty aikaa kavereiden kanssa, ruokavalio on muuttunut marjojen lisäksi vahvasti jäätelöpainotteiseksi (ollaan sentään vaihdettu makuja), ollaan vietetty aikaa hevosten kanssa ja tehty kotityöt pikavauhtia, että ollaan päästy taas ulos. Ollaan syöty takapihalla, metsässä, rannalla  ja leikkipuistoissa. Marjoja on mennyt kilokaupalla. Lapset on yrittäneet… Read More Kesäkuu vuonna 2019

Bye, July

Sinne meni heinäkuu. Kuvien perusteella ei ihan meinaa muistaa, että melkein koko ensimmäisen kolmen viikon lomapätkäni satoi vettä. Minusta tuntuu, että ollaan istuttu vain kotona tekemättä mitään. Kuvien perusteella ollaan tehty onneksi muutakin, vaikka niitäkin on tullut otettua keskivertokesälomaa vähemmän. Vielä on viikko lomaa pitämättä, valoisia aamuja, ihania, pimeitä iltoja, mökkiviikonloppuja lasten kanssa ja ilman, hyviä… Read More Bye, July

Best day of summer

Eilen märehdittiin puoli päivää viimeisiään vievää kesälomaa. Ei ollut mitään tekemistä. Huono ilma. Äitiä ärsytti. Päätin lähteä Iittiin katsomaan eläimiä. Meidän perheen isä ei ollut kiinnostunut lähtemään mukaan ja piti meitä typerinä koska ollaan kuulemma nähty jo tarpeeksi eläimiä. No en tiedä voiko eläimiä nähdä tarpeeksi. Ikinä. Vajaan puolentoista tunnin matka suuntaansa meni ilman suurempia uhkailuja lasten jättämisestä tien varteen.… Read More Best day of summer

At BBQ party

Juhlittiin pyöreitä täyttävää mummoa mökillä. Lapset eivät hirveästi tapelleet, ruoka oli hyvää ja seurassa ei ollut valittamista. Allekirjoittanut sai yhden lasillisen viiniä yhdellä metsämansikalla ja jääpaloilla (kelpasi), ja kolmesta lapsesta kaksi yritti tuloksetta päätyä koiran syömiksi. Yllättävää kyllä, kyseessä ei ollut rauhallinen nuorimmaisemme. Kotimatkalla satoi, mutta meitä helli aurinko yhtä pienen pientä kuuroa lukuunottamatta. Kyllä… Read More At BBQ party

Beachlife

Kun on viettäyt ensimmäisen lomaviikon kamalassa flunssassa ja päättää jatkaa sitä vielä seuraavalle lomaviikolle niin sadepäivä on kyllä kirsikka kakun päälle. Tässä voikin sitten haikalla lauantain rantakelin perään, vaikka silloin saatoin muutaman kerran ajatella, että on liian kuuma. No ei kyllä ollut. Nyt on kylmä. // Beachpics for rainy Monday.