Ihana sunnuntai

Eilisen aurinko oli ihan täydellinen päätös viikolle. Eilisessä oli muutenkin  kaikki onnistuneen päivän elementit: sain rauhassa harrastaa hevosia. Ilman kiirettä harrastaminen on ihan luksusta, ja siksi olinkin naama jäässä tallilla kuudesta yhteen. En tosin kärsinyt kylmästä koska olen aika hysteerinen pukeutuja ja tein koko ajan jotain, lumihangessa talvesta riemuitsevan hevosen kanssa kävely esimerkiksi lasketaan fyysisesti… Read More Ihana sunnuntai

Heippa sitten, talvi

Talvi oli niinkuin yleensäkin – lyhyt ja överi. Hevosharrastuksen takia olen fanaattinen säätiedotusten tarkkailija, niin osasin myös varautua tämän ilon loppumiseen. Eilisiltana käytiin laskemassa viimeiset pulkkamäet. Oltiin ainoita, eikä pulkat oikein plussalumella kiitäneet. Jos en olisi ollut melkoisent työllistetty viime aikoina, olisin ehkä ehtinyt fiilistelemään tätä talvea enemmänkin kuin vain illan pimeydessä ja aamulla sikakiireessä,… Read More Heippa sitten, talvi

Talviurheilua

Kun on muutenkin melko vaaralliseksi luokiteltavassa harrastuksessaan uhmannut jäätikköjä ja pimeyttä viikkotolkulla, on lumi siitä näkökulmasta ihan kiva. Pakkasasteissakaan ei ole nyt valittamista. Saa tulla vaikka vähän lisää. Posti toi eilen Adidaksen pitkän toppatakin – antaa tulla vaan! Nyt tarkenee kolata ja seistä leikkipuistossa, tiedänkin mitä tehdään viikonloppuna. Pitkä toppatakki ei vain ole kovin nätti… Read More Talviurheilua

Joulu 2017

Kiitos joulu 2017. Olit jälleen kerran ihana. Aattoaamuna hevosia, sitten ruokaa ja sauna. Ruoka tehdään yhdessä, se oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi. Vaikka söin vähemmän kuin ikinä jouluisin, oli eilisillan olo aika tukala. Join varmaan kolme litraa vettä kun jouluruuat tuntuivat järkyttävän suolaisilta, vaikka teimme kaiken itse enkä suolaa mitenkään reilulla kädellä laittanutkaan. Aamulla… Read More Joulu 2017

Joulukuun toinen päivä

Olin eilen pitkän päivän töissä. Lempisivustoni Ilmatieteenlaitos lupasi vesisadetta tälle päivälle, joten hyökättiin heti aamun valjettua koirien kanssa lenkille nauttimaan pikatalvesta. En ole suuren suuri lumen ystävä, mutta tämä jatkuva vesisade alkaa jo vähän tulemaan korvista ulos. Hevoselle täytyy kohta hommata snorkkeli. Fiilistelen näitä lumisia kuvia hetken, ennenkuin saan nauttia taas iltalenkistä pilkkopimeässä ja vesisateessa.

Tervetuloa, joulukuu

Oi, vuoden paras kuukausi! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hard coremmaksi jouluttajaksi muutun. Onneksi minulla on lapsia jotka jakavat tämän joulufiilistelyn ilon – tyttäreni heräsi viideltä. Joulukuun ensimmäistä päivää on juhlittu joulukalenterein. Pienille legoja, isommalle kinderiä, koirille omansa (Best Friendin) ja hevonenkin sai omansa. Se tosin jäi epähuomiossa tänään avaamatta, mutta tytär lupaa varmaan lähteä huomenna… Read More Tervetuloa, joulukuu

Pyhäinpäivä lasten kanssa

Nelivuotias ilmaisi tänään suurta pettymystä, koska siskonsa oli käynyt eskariryhmän kanssa uurnalehdossa ja hän ei ollut päässyt. Tehtiin siis perinteinen pyhäinpäivänretki hautausmaalle, tällä kertaa minun isovanhempien kanssa. Meillä on historiassa nimittäin pimeällä hautausmaalla tuloksetonta suunnistamista, nyt löydettiin oppaiden avulla oikealle haudalle. Lapset olivat tärkeinä laittamassa kynttilöitä ja kukkia, ja kuolemista ja sen jälkeistä olomuotoa ollaankin… Read More Pyhäinpäivä lasten kanssa

Talvi

Minä en pidä palelemisesta, enkä juuri talvesta. Sen sijaan meillä pitävät kaikki muut talvesta lapsista koiriin, niin yritetään nyt nauttia tästä muutaman päivän pikatalvesta. Skeptinen mieleni odottaa jouluaattona sään olevan plussalla. Talvea inhoaa vähemmän kuin ei palella. Siksi miinus yhdessä pakkasasteessa on luonnollista laittaa untuvatakkia ja topparatsastushametta ratsastushousujen päälle, pitää kotona villasukkia ja nukkua kahdella… Read More Talvi

Sunnuntailenkillä

Mikä täydellinen ulkoilukeli eilen. Käytiin pari tuntia metsässä pienempien lasten kanssa, aikuisille kävi ihan treenistä kun eksyttiin melko mäkiseen maastoon ja luonnollisesti niitä molempia lapsia piti vetää suurimmaksi osaksi pulkassa. Koska viisivuotiaan mielestä ei tarkoita sitä, että jos toinen on kolme niin se ei voisi kävellä. Otettiin invalidikoirakin mukaan, onpahan tänään sitten eläinlääkärissän jotain mitä… Read More Sunnuntailenkillä

Päiväretki serkkujen luokse

Lauantaina käytiin koko päivän retkellä lasten serkkujen ja minun siskon luona. Reissun perimmäinen syy oli nähdä reilun viikon vanha suvun uusin jäsen, hänestä kuvat jaan sitten omana juttunaan. Ja ihanahan se oli! Oltaisiin mielellämme seurusteltu vauvan kanssa vaikka koko ajan, mutta vauva tahtoi keskittyä syömiseen ja nukkumiseen. Mekin sitten keskityttiin syömiseen. Lapset ovat kaikki jo… Read More Päiväretki serkkujen luokse