Kesäpäivä Pentalassa

Tästä kesäretkestä on jo tovi, tehtiin se heti kesäkuun alussa. Tahdottiin lähteä haistelemaan lasten kanssa meri-ilmaa ja otettiin suunnaksi Pentalan saaristomuseo. Veneen kyytiin hypättiin Soukasta. Kuin olisi bussiin mennyt, mutta niin paljon kivempi! Alle 7-vuotiaat olivat ilmaisia ja muuten menopaluu kuusi euroa. Vilkkaan kaksivuotiaan köytin matkojen ajaksi kantoliinaan, mikä onkin tänä kesänä ollut ahkerassa käytössä… Read More Kesäpäivä Pentalassa

Päiväretkikohteena Iso-Melkutin

Vietettiin lasten kanssa kolme yötä mökillä viimeisen kokonaisen etäopiskeluviikon kunniaksi. Lapset olisivat viihtyneet kyllä pidempäänkin. Pitävät ilmeisesti kantovedellä peseytymisestä, hyönteisistä ja iltaisin lievästi väsyneestä äidistä. Käytiin muutamakin päiväretki tekemässä uusiin kohteisiin nyt kun vauva istuu hyvin kantorinkassa. Se on toki raskas, mutta vauva viihtyy paremmin kuin kantorepussa missä suurinta huvia on roikottaa päätä alaspäin. Eilen kierrettiin… Read More Päiväretkikohteena Iso-Melkutin

Yötä kansallispuistossa

Vietettiin lasten kanssa viime kesänä yksi yö Repoveden kansallispuistossa. Tänä vuonna pistettiin vähän paremmaksi ja otettiin öitä kaksi, lapsia oli myös kaksi enemmän meidän perheen uuden tulokkaan ja siskon perheen nuorimmaisen mukaan ottamisen johdosta. Tämän kerran retkiseurue koostui siis kahdesta aikuisesta ja seitsemästä lapsesta: 11-, 9-, 7-, 6-, 5- ja 2-vuotiaat sekä kolmekuinen vauva sekä kaksi koiraa.… Read More Yötä kansallispuistossa

Summer bucket list

Lapsiperheen summer bucket list näyttää meillä esimerkiksi tältä: x käydään useammalla eri rannalla, myös sellaisilla joissa ei olla aikaisemmin käyty (listalla jo yksi uusi uimapaikka) x nukutaan teltassa yö (lapset aloittivat rantateltalla paremman puutteessa, menestys ei ollut kovin suuri. Uusi yritys ensi viikolla kaikkien lasten ja allekirjoittaneen voimin!) x syödään paljon jäätelöä x käydään uudessa… Read More Summer bucket list

Viikko 4

1. Ihana aurinko heti maanantaina ja käytiin lasten kanssa tallilla. Meidän hevosen mielestä maailmassa parasta on lapset. 2. Kun on vuodesta 1989 elänyt rottweilerin kanssa, ei pitäisi hämmästyä edes kuvan kaltaisesta typeryydestä. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, miten herkut saisi muovipullosta pois. Loppujen lopuksi viisaammat tyttökoirat hoitivat homman. 3. Vauvan pienet vaatteet on nyt kaikki pesty,… Read More Viikko 4

Ihan pihalla taas

Kaikki arkipäivät menevät töissä. Aamulla on pimeää, illalla on pimeää. Vapaapäivien valoisat hetket on niin korvaamattomia! Tänään ajettiin Kymenlaaksoon nauttimaan aurinkoenergiasta serkkujen kanssa. Saatiin olla kaikki valoisat tunnit ulkona, ihan parasta! Tällä kertaa saatiin myös lämmintä ruokaa kun valittiin retkipaikka tarkemmin tulentekomahdollisuuden ääreltä 😀 Oli muuten melko rankkaa tarpoa hangessa ylämäkeen viidentoista kilon ylimääräinen paino… Read More Ihan pihalla taas

Serkkujen kanssa metsäretkellä

Ollaan jo pidempään suunniteltu lasten serkkujen kanssa päiväretkeä Valkmusan kansallispuistoon. Raskauspahoinvoinnin jälkeen tuli järkyttävä väsymys ja nyt vihdoin saatiin aikaiseksi. Matkassa oli muutama mutka navigaattorin erittäin hämmentävien ohjeiden vuoksi. Ei siis kannata navigoida ihan Valkmusaan saakka Googlen karttojen avulla, vaan noudattaa vanhan liiton tyyliin niitä perinteisiä opasteita. Sisko kävi pyörähtämässä jollain kinttupolun päässä olevalla ampumaradalla.… Read More Serkkujen kanssa metsäretkellä

Vinkit yön yli retkeilyyn lasten kanssa

Näin vahvalla yhden metsässä vietetyn yön kokemuksella voin jakaa meidän reissuvinkit, tai ainakin tämän reissun jälkeen fiksuiksi todetut. Emme tarvinneet vuokrakodan johdosta telttaa. Vuokrakodan varustukseen kuului myös pannut, paistinpannu ja kattila. Pakkaa mukaan ainakin: x ensiapupakkaus (se auton minimalli riittää hyvin) x makuualustat (osta seuraavalle reissulle se täytettävä malli!) x vesipulloja helposti saataville (ainakin lämpimällä… Read More Vinkit yön yli retkeilyyn lasten kanssa

Lasten kanssa Repoveden kansallipuistossa

Ollaan jo pitkään siskoni kanssa suunniteltu yhteistä retkeä luonnonhelmaan. Loppukeväästä päätettiin kohteeksi Repoveden kansallispuisto. Molemmilla on siihen kohtuullinen ajomatka ja lapset saattaisivat vielä jaksaa sen jälkeen kävelläkin. Matkaseurana oli kahden aikuisen lisäksi viisi lasta (4-, 5-, 6-, 8- ja 10-vuotiaat) ja kaksi koiraa. Harkitsin vielä lähtöpäivän aamuna ottavani kaksi koiraa lisää mukaan. Luojan kiitos en… Read More Lasten kanssa Repoveden kansallipuistossa