Lohjan Asuntomessut 2021

Päästiin DNA:n kutsumina käymään Asuntomessuilla. Olimme vain kaksivuotiaan kanssa, mutta ilmeisesti hänenkin seuransa rajoitti aivokapasiteettia sen verran, että huomasin vasta äsken meiltä jääneen ehkä kiinnostavimmat kohteet näkemättä – Villa Kokkokallio ja Villa Hopeapuu! Onneksi messulippuun sisältyy myös pääsy virtuaalimessuille, joten näitä pystyy selaamaan kotona 😁 Muuten lempikohteiksi muodostuivat kohteet 8 ja 9 – Talo Sensu… Read More Lohjan Asuntomessut 2021

Leikkitelineen uudistaminen

Meillä on ollut takapihalla jo useamman vuoden tällainen Jungle Gymin leikkitorni. Keinut on hajonneet siitä ajat sitten ja korvattu toisilla, esimerkiksi riippumatolla viime kesänä. Koko kiipeilyteline alkoi näyttämään jo aika kulahtaneelta niin laitettiin se uusiksi. Tytär maalasi isänsä kanssa koko telineen mustalla terassiöljyllä, samalla millä meidän terassikin täytyisi maalata uusiksi. Lasten mönkijäleikit terassilla eivät varsinaisesti ole maalipinnalle… Read More Leikkitelineen uudistaminen

Ihan tavallinen sunnuntai

Sunnuntait on kyllä niin parhaita päiviä. Etenkin sunnuntait on parhaita silloin kun lapset leikkivät toista tuntia sovussa, kotityöt on pitkälti tehty, aamu startattu kolmen vartin hiihtolenkillä ihan täydellisessä kelissä ja loppupäivän to do-listalla on korkeintaan lisää ulkoilua ja ehkä Viaplayta ja appelsiineja sohvannurkassa. // Sundaylove.

Ihan tavallinen sunnuntai

Vihdoin vuosisadan kulkutauti alkaa olla selätetty ja huomiseen voi valmistautua niinkuin normaaliin arkiviikkoon – töihin! Sunnuntaita ollaan kuitenkin vietetty niin kuin yleensä aina viikonloppuisia vapaapäiviä. Nukuttu pitkään, paitsi minä. Normaalista olotilasta alkaa kertoa herääminen ennen kukonlaulua, sairaana unta riitti ihan koko ajan. Ollaan tehty ruokaa ja kotitöitä ja keksitty lapsille tekemistä. Meidän lapsien energiamäärä tuntuu… Read More Ihan tavallinen sunnuntai

Rauhallisesti joulukuuhun

Viime viikonloppuna laitettiin kuusi pystyyn. Kaivettiin joulukoristelaatikosta samat koristeet kuin joka vuosi. Välillä matkoilta ollaan ostettu muutama lisää tai joku satunnainen, mutta nämä samat toiset jo lapsuudenkodeista lähtöisin olevat pyörivät kuusessa joka joulu. Meidän joulukuu alkaa nyt aika rauhassa kun kävin eilen lääkärissä hakemassa antibioottikuurin ja verikokeissa. “Pikkuflunssa” on vähän pitkittynyt, nostanut ihan hyvin tulehdusarvot… Read More Rauhallisesti joulukuuhun

Onnistuneen viikonlopun resepti

Olisipa tällaisia viikonloppuja aina. Ei yhtään mitään sovittua menoa (paitsi tyttären yökyläkaveri lauantaina). Yleensä on aina jotain – töitä, jotkut synttärit, joku tapahtuma… Nyt ei mitään. Aamut ilman kiirettä, vaikkakin lapsiperheessä ne on melko aikaisia silti. Sunnuntaina heräsin kuudelta seitsemänvuotiaiden tyttölasten kovaääniseen kaakatukseen. Kumpanakin aamuna sain juotua myös aamukahvin. Jo reilun viikon kahvi on maistunut… Read More Onnistuneen viikonlopun resepti

Ihanat kesäpäivät

Nämä kesäkelit – ihan parasta! Ollaan tosin jouduttu hankkimaan yläkertaan vähän toimivampi ilmanvaihto marsujen ja esikoisen hengissä pysymiseksi. Pelkällä tuulettimella ei enää pärjätty. Alakerran ilmalämpöpumpustakaan ei oikein keksi pahaa sanottavaa. Viime kesänä ostettu uima-allas on tuonut hintaansa nähden aivan uskomattoman paljon iloa. Siinä on lotrattu aamusta iltaan. Itse otin päiväunet yksisarvisen päällä maaten. Yöksi heitetään… Read More Ihanat kesäpäivät

Viikon 44 satunnaiset

Olen saanut nauttia ihanista auringonnousuista. Aamuvirkun elämä on ihanaa. Perheemme isoin jäsen muutti päiviksi asumaan varsojen kanssa. Hän on selvästi löytänyt sisäisen isänsä, ja on hoitanut pestinsä kiitettävästi. Olemme syöneet aina ehtiessämme aamiaisia kynttilänvalossa. On taas se kausi, kun meillä palaa pimeällä huomattavasti enemmän kynttilöitä kuin valoja kotona. Sähkölasku kiittää, ehkä. Neljävuotiaan paras päiväkotipäivä ikinä… Read More Viikon 44 satunnaiset

Sairaspäivä

Ollaan oltu neljävuotiaan kanssa tänään ihan kahdestaan kotona. Hänestä tämä on lomapäivä, minä kyllä joudun otttamaan tämän sairaspoissaoloksi. Viime viikon kiire loppui eilen aamupäivällä kuumeisen lapsen sylinä toimimiseen. Nukuin sitten neljäveen kanssa kolmet päikkärit sylikkäin. Sillä erotuksella, että minä en unien välissä meinannut tukehtua limaan keuhkoissani enkä myöskään juossut ajoittain kuumehöyryissä pitkin taloa. Minä en… Read More Sairaspäivä

#vaintakapihajutut

Haaveilen salaa minimalistisesta pihasta, missä on korkeintaan muutama (kuolematon) viherkasvi, millilleen siisti nurmikko ja ehkä jotain vaaleaa kiveä. Todellisuus on ihan siistiä nurmikkoa, hieman rehottavaa pensasaitaa ja ei yhtäkään kasvia tai kiveä. Lisäksi lasten takia meidän piha on muuttunut pikkuhiljaa jonkin etolan ja tokmannin sekoitukseksi. Ensin tuli trampoliini. Minä sanon sitä auringonpimentäjäksi. Ihan jumalattoman ruma… Read More #vaintakapihajutut