Roadtrip Suomessa lasten kanssa – osa 1

Ollaan lasten kanssa ennenkin tehty Suomen rajojen sisäpuolelle sijoittuvia autoretkiä. Niistä voit lukea mm. täältä. Heinäkuun alussa otettiin ensimmäinen Lappiin suuntaunut reissu niin, että nuorimmainenkin on mukana. Kaikki meni ihan hyvin! Reissuun tosin lähdettiin niin, että 12-vuotiaalla oli huuli halki pomppulinnan takia ja 8-vuotiaalla silmässä osuma koska hän kompastui teltan naruihin. Kilometrejä tuli yhteensä 2200, ei… Read More Roadtrip Suomessa lasten kanssa – osa 1

Päiväretkikohteena Iso-Melkutin

Vietettiin lasten kanssa kolme yötä mökillä viimeisen kokonaisen etäopiskeluviikon kunniaksi. Lapset olisivat viihtyneet kyllä pidempäänkin. Pitävät ilmeisesti kantovedellä peseytymisestä, hyönteisistä ja iltaisin lievästi väsyneestä äidistä. Käytiin muutamakin päiväretki tekemässä uusiin kohteisiin nyt kun vauva istuu hyvin kantorinkassa. Se on toki raskas, mutta vauva viihtyy paremmin kuin kantorepussa missä suurinta huvia on roikottaa päätä alaspäin. Eilen kierrettiin… Read More Päiväretkikohteena Iso-Melkutin

Pääsiäinen 2020

Tämä ei ole kyllä eronnut mitenkään viime viikkojen kotona olemisesta. Olen tosin tehnyt enemmän töitä kun lasten isä on ollut vapaalla. No, lapsille pääsiäispupu toi poikkeusoloista huolimatta läjän kindereitä ja pienimmälle pahvimunan jonka sisällä oli ksylitolipastilleja. Viime pääsiäinen meni vauvakuplassa, sitä edeltävä oli kaikkein paras ikinä kun oltiin Lapissa. Ehkä ensi vuonna taas Lapissa?

Koronapäiväkirjat päivä 3

Vallitsevien olosuhteiden puitteissa teimme jo perjantaina päätöksen jättää lapset kotiin, koska mahdollisuus siihen kerran oli. Yksi esiopetuksesta, yksi tokaluokkalainen ja yksi kuudesluokkalainen.  Hoitovapaani sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan. Vauva on riemuissaan kun kaikki ovat koko ajan kotona. Keskimmäiset lapset alle kahden vuoden ikäerolla yrittävät pontevasti eliminoida toisiaan ja itkevät vuorotellen. Kuusivuotias on jopa opetellut eräänlaisen tekoitkun,… Read More Koronapäiväkirjat päivä 3

Kahdeksanvuotiaan kaverisynttärit

Isompi tyttäristämme täytti kahdeksan ja oli ilmaissut jo alkukesästä tahtovansa pitää yökyläsynttärit. En antanut vieraslistaan rajoja, mutta hän tahtoi kutsua vain kolme parasta kaveriaan ja nämä kaikki onneksi vielä pääsivät. Kaikki tarjoilut meni kahdeksanvuotiaan toiveiden mukaan: pizzaa, leffanaposteltavaa ja jäätelöä. Kelpaa, sillä minun ei tarvinnut leipoa mitään! Tykkään tehdä elämässä monia asioita, mutta leipomiseen tulee hinku… Read More Kahdeksanvuotiaan kaverisynttärit

Mökillä taas

Vietetiin viime viikolla pari päivää mökillä kolmen aikuisen, kahden vauvan, viiden lapsen ja kolmen koiran voimin. Meillä oli niin kivaa! Pari Vuoden äiti-hetkeä toki koettiin, mutta löylyt puusaunassa ilman lapsia kyllä kuittasi nämä ihan täysin. Lapset uivat mutapohjasta huolimatta, saunoivat rivissä kuin kanat orrella, keräsivät mustikkaa (yhdellä euronkuvat silmissä) ja leikkivät vaikka mitä. Me äidit… Read More Mökillä taas

Mitä tehdä lomalla?

Ollaan nyt koko perhe lomailtu pari viikkoa. Ollaan tehty asioita yhdessä ja erikseen, mm. seuraavaa: oltu Linnanmäellä (mistä postauksen kuvat). Linnanmäki vain kuuluu kesään! Oltaisiin ehkä selvitty ilman rannekkeitakin kiitos ilmaislaitteiden, mutta ostettiin ne nyt kuitenkin. Ruokailu hoidettiin ranskalaisten sijaan buffetissa (Caruzello) ja saatiin sillä syömisellä pidettyä nälkä poissa useamman tunnin. Linnanmäki-settiin kuului olennaisena osana… Read More Mitä tehdä lomalla?

Ihana helle

Ihana aurinko ja ihana lämpö. Ei valittamista, koska meillä on seuraavat elämänlaatua kohentavat jutut: ilmalämpöpumppu takapihalla lapsille uima-allas rannalle Lidlistä parillakympillä ostettu rantateltta mahdollistamassa varjon kesäloma kaikilla, jotta voidaan huoletta viettää aikaa vesien äärellä Tänä kesänä ihmetellään vauvan kanssa hulluna uivia sisaruksia. Niille käkättämisen määrästä päätellen vauva on ensi kesänä mukana polskimassa.   // Hot… Read More Ihana helle

Yötä kansallispuistossa

Vietettiin lasten kanssa viime kesänä yksi yö Repoveden kansallispuistossa. Tänä vuonna pistettiin vähän paremmaksi ja otettiin öitä kaksi, lapsia oli myös kaksi enemmän meidän perheen uuden tulokkaan ja siskon perheen nuorimmaisen mukaan ottamisen johdosta. Tämän kerran retkiseurue koostui siis kahdesta aikuisesta ja seitsemästä lapsesta: 11-, 9-, 7-, 6-, 5- ja 2-vuotiaat sekä kolmekuinen vauva sekä kaksi koiraa.… Read More Yötä kansallispuistossa

Mansikoita poimimassa

Ollaan pari kertaa käyty poimimassa mansikoita pakkaseen. Ensimmäisellä kerralla saatiin kunnolla vettä niskaan ja jouduttiin pakenemaan aika nopeasti pellolta kotiin. Sillä kerralla ostettiin neljän kilon laatikko pakkaseen kun ei se meidän viidentoista minuutin keräys ihan riittänyt täyttämään pakastinta. Eilen kokeiltiin uudestaan onnea ja saatiin hajoitettua yksi keräysastia ja kerättyä yhteen ämpäriin yllättävän paljon kokoonpanolla 1… Read More Mansikoita poimimassa