Palmusunnuntaina

Meidän perheessä elää virpomisperinne hyvinkin vahvasti yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan koululaisen voimin. Nuorimmaista ei niinkään kiinnostanut nämä virpomishommat, hän hoiti innokkaasti meillä käyneiden virpojien palkitsemisen palkiten samalla itseään. Harry Potter kätyreineen kävi vähän kiertämässä meidän naapurustoa jossa oli jokaisessa talossa saanut virpoa ja hetkessä oli korit tulleet täyteen. Olen fanaattinen kaikkien mahdollisten juhlaperinteiden fani. Ikinä ei… Read More Palmusunnuntaina

Päiväkahvit Porvoossa

Olisi ihan mahdottoman mukava, kun kaikki ystävät ja sukulaiset asuisivat ihan lähellä. Niin ei valitettavasti ole, ja toisten näkeminen on nykyään inhottavan harvassa. Kuten siskoni ja serkkuni, joka on kuin sisko myös. Jälkimmäinen perheineen oli pitkästä aikaa maantieteellisesti tavoitettavissa, ja käytiin Porvoossa päiväkävelyllä. Ja kahvilla ja pullalla, tietty. Ruokavalioni ollessa lyhyellä matematiikalla nykyään 85% maidoton… Read More Päiväkahvit Porvoossa

Talvi

Minä en pidä palelemisesta, enkä juuri talvesta. Sen sijaan meillä pitävät kaikki muut talvesta lapsista koiriin, niin yritetään nyt nauttia tästä muutaman päivän pikatalvesta. Skeptinen mieleni odottaa jouluaattona sään olevan plussalla. Talvea inhoaa vähemmän kuin ei palella. Siksi miinus yhdessä pakkasasteessa on luonnollista laittaa untuvatakkia ja topparatsastushametta ratsastushousujen päälle, pitää kotona villasukkia ja nukkua kahdella… Read More Talvi

Viikonlopputunnelmia

Peruselämisen, töiden tekemisen, harrastamisen, lasten, lasten harrastamisen ja kaiken muun keskellä ehti viikonloppuna viettämään vuorokauden poniämmien kanssa. Päästiin mutkien kautta nauttimaan Helsinki International Horse Showsta. Juulia Jyläksen puhdas rata 160 senttimetrissä sai tädit liikuttumaan, vaikka enemmistö meistä kouluratsastuksen parissa enimmäkseen viihtyykin. Majoituttiin Scandic Grand Marinassa. Palvelu, aamupala ja huoneet – ei moittimista. Tosin gluteenittoman ja maidottoman… Read More Viikonlopputunnelmia

Korkeasaaressa

Ei käyty pariin vuoteen Korkeasaaressa. Tänä kesänä mentiin sinne kahdesti. Aloin jopa harkita vuosikorttia. Toinen kerta oltiin keskenämme, nyt serkkujen kanssa isoimman oman lapsen puuttuessa. Lapset viihtyivät varmaan paremmin kuin aikuiset, paitsi ukkoskuuron sattuessa nuorimmaiseni halusi heti kotiin. Näitä kuvia katsellessa melkein-kuusveetä taas harmitti sunnattomasti, että hän jäikin mumminsa kanssa ulos paapomaan vauvaserkkua eikä tullut… Read More Korkeasaaressa

Ihana hääpäivä

Viikonloppuna olin kaason hommissa rakkaan serkun häissä, jotka olivat mielettömät. Olen saanut kunnian osallistua elämässäni useampiin häihin, kaikki ovat olleet ihania. Nämä oli kuitenkin jotenkin ihan superonnistuneet, en tiedä johtuiko se morsiamen läheisyydestä, ihanasta miljööstä, stressittömästä illasta kun lapset olivat mummin kanssa vai mistä. Hääpaikkana oli Sannäsin kartano, joka oli pilvisenäkin päivänä ihan mieletön juuri… Read More Ihana hääpäivä

Horse show/Hevosnäyttelyssä

Koska ollaan ihan hevoshulluja koko perhe (paitsi isä ja esikoinen), vietettiin äidin viikon ainoa vapaapäivä hevosia ihastellen naapuritallilla match showssa olleita hevosia. Lapset osallistuivat myös keppihevoskilpailuun, ja tämä aiheutti sellaista jännitystä tosikossa viisivuotiaassa, että hän hetken parkuikin ennen lähtöä. Viime keväänäkin oltiin keppihevoskilpailuissa, eli tämä kevätkeppihevostelu on jo lähes perinne. Nuorimmainen sai ruusukkeen viime kerrallakin,… Read More Horse show/Hevosnäyttelyssä