Kesälomamuistoja

Kesäloman reissut on kutakuinkin tehty. Vähän huvittaisi vielä lähteä teltan kanssa lähikansallispuistoon yöksi, mutta muutaman viikon päässä häämöttävä muutto ja yksi säästetty lomaviikko Rukalla saattavat syödä ajan tältä. Kolmas roadtrip lasten ja koirien kanssa keskenämme oli oikein onnistunut. Ajoa kertyi noin 1400 ajokilometriä, tällä kerralla edettiin läntistä rannikkoa pitkin. Lauttakyydit autolla aiheuttivat yhdelle lapsista aikamoisen… Read More Kesälomamuistoja

Taas on kevät

Olen viimeksi päivittänyt tätä sivustoa puoli vuotta sitten. Olen ollut hieman aktiivisempi Instagramissa, pitänyt kuitenkin päivittäisen ruutuajan melko maltillisena. Iltaisin olen lukenut ja neulonut sekä katsonut sarjoja (viimeisimpänä Lupin, iso suositus sille!) enkä selaillut aivot off-tilassa puhelinta. Pelottavaa miten nopeasti puoli vuotta menee, tai miten nopeasti menee kokonainen vuosi. Viime keväänä aloitettiin tutustuminen uuteen maailmaan… Read More Taas on kevät

Linturetkiä ja koronapäiväkirjoja

#koronapäiväkirjat jatkuu kuten myös päiväni murmelina. Tylsää ei ehdi olla hetkeäkään, mutta päivät ovat aika samanlaisia. Olen kyllä normaalissa olosuhteissakin arjen vankkumaton rakastaja, mutta huomaan kaipaavani ystäviä, treenaamista muualla kuin kotona ja pihalla, uimista, kirjastoa, kaupassa käymistä ilman välimatkan vahtimista, mummolassa käymistä, muskaria, avointa päiväkotia, lasten käymistä kavereilla, siskoani… Pinna kiristyy hetkellisesti (joka päivä), mutta… Read More Linturetkiä ja koronapäiväkirjoja

Pääsiäinen 2020

Tämä ei ole kyllä eronnut mitenkään viime viikkojen kotona olemisesta. Olen tosin tehnyt enemmän töitä kun lasten isä on ollut vapaalla. No, lapsille pääsiäispupu toi poikkeusoloista huolimatta läjän kindereitä ja pienimmälle pahvimunan jonka sisällä oli ksylitolipastilleja. Viime pääsiäinen meni vauvakuplassa, sitä edeltävä oli kaikkein paras ikinä kun oltiin Lapissa. Ehkä ensi vuonna taas Lapissa?

Koronapäiväkirjat päivä 3

Vallitsevien olosuhteiden puitteissa teimme jo perjantaina päätöksen jättää lapset kotiin, koska mahdollisuus siihen kerran oli. Yksi esiopetuksesta, yksi tokaluokkalainen ja yksi kuudesluokkalainen.  Hoitovapaani sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan. Vauva on riemuissaan kun kaikki ovat koko ajan kotona. Keskimmäiset lapset alle kahden vuoden ikäerolla yrittävät pontevasti eliminoida toisiaan ja itkevät vuorotellen. Kuusivuotias on jopa opetellut eräänlaisen tekoitkun,… Read More Koronapäiväkirjat päivä 3

Vuoden viimeinen mökkireissu

Käytiin lasten ja koirien kanssa viettämässä vielä muutama yö mökillä tälle vuodelle ja laittamassa vähän paikkoja talvikuntoon. Saapuessamme oli aika kylmä ja vauva mönki lattialla kahden peiton päällä villahaalarissa ja pipo päässä. Aitta missä nukumme, on kuitenkin muutama vuosi sitten rakennettu uudelleen ja lämpeni todella nopeasti. Tämä varaan me loppuvuoden mökkireissu laskettiinkin. Lapset leikkivät ja… Read More Vuoden viimeinen mökkireissu

Viikonlopputerkut

Puolet tästä viikonlopusta on mennyt valonnopeudella. Lapset ovat tyytyväisiä, koska ensi viikolla lähdetään laivalle. Viikonloput kuulemma kuluvat nopeasti kun on tekemistä. Minua ei haittaisi yhtään, että aika kulkisi puolet hitaammin etenkin kun elää vauvan kanssa jonka kasvua tahtoisi hidastaa ihan joka päivä. Viikonlopun ohjelmassa on ollut itselläni vähän työjuttuja, joka lauantainen vauvauinti, hevosenhajua ja irtokarkkeja. Lisäksi… Read More Viikonlopputerkut

Kesän viimeinen viikonloppu

Tämä viikonloppu nautittiin ihanasta kesäkelistä, ehkä viimeisistä ennen ensi kesää. Suoritettiin kaikki jokaviikonloppuiset rituaalimme saunoineen ja vauvauinteineen. Oltiin lasten kanssa tallilla ja pienimmän kanssa katsomassa vähän hienompia hevosia. Häntä viehättää suunnattomasti hyppäävät hevoset! Olen nauranut tänä viikonloppuna ihan hirveästi. En tiedä johtuuko siitä vai kuluneen viikon treeneistä, mutta korsetti on kevyesti kipeä nyt. On onni… Read More Kesän viimeinen viikonloppu

Kesäkuu vuonna 2019

Kesäkuussa lasten kanssa oli kyllä kaikki perinteiset kesälomatraditiot listalla: on uitu, mökkeilty, vietetty aikaa kavereiden kanssa, ruokavalio on muuttunut marjojen lisäksi vahvasti jäätelöpainotteiseksi (ollaan sentään vaihdettu makuja), ollaan vietetty aikaa hevosten kanssa ja tehty kotityöt pikavauhtia, että ollaan päästy taas ulos. Ollaan syöty takapihalla, metsässä, rannalla  ja leikkipuistoissa. Marjoja on mennyt kilokaupalla. Lapset on yrittäneet… Read More Kesäkuu vuonna 2019

Satunnaisia kuvia viikolta 18

Vauvalla on omat iltarutiininsa, aika samanlaiset kuin muillakin. Iltapesut, iltapusut, puhtaat yökkäri ja vaippa ja sitten tankkausta. Vauva tankkaa iltaisin aika hartaasti, niin ei enää klo 22 jälkeen juurikaan syö ennen ensimmäistä puolenyön jälkeen tapahtuvaa ruokailua. Fiksumpi äiti menisi nukkumaan heti näihin aikoihin ja niin olen yrittänytkin. Yritettiin ottaa vauvasta oikein pyhäkuvia kun tuli kolme… Read More Satunnaisia kuvia viikolta 18