Ihan pihalla taas

Kaikki arkipäivät menevät töissä. Aamulla on pimeää, illalla on pimeää. Vapaapäivien valoisat hetket on niin korvaamattomia! Tänään ajettiin Kymenlaaksoon nauttimaan aurinkoenergiasta serkkujen kanssa. Saatiin olla kaikki valoisat tunnit ulkona, ihan parasta! Tällä kertaa saatiin myös lämmintä ruokaa kun valittiin retkipaikka tarkemmin tulentekomahdollisuuden ääreltä 😀 Oli muuten melko rankkaa tarpoa hangessa ylämäkeen viidentoista kilon ylimääräinen paino… Read More Ihan pihalla taas

Vuosi 2018

Tammikuu – aloitettiin metsäkahveilla Sipoonkorvessa. – lunta, hevosia ja lasten kanssa ulkoilua. Helmikuussa – käytiin lasten isomummin kanssa elokuvissa. – jatkettiin samaa ulkoilulinjaa. – hiihdettiin, lenkkeiltiin, retkeiltiin, laskettiin pulkalla… Maaliskuussa – suurin juttu oli ehdottomasti muutaman sattuman ja oikeaan aikaan, oikeassa paikassa avatun suun takia uudet perheenjäsenet. Marsupojat ovat asuneet meillä pian vuoden ja yläkerrasta… Read More Vuosi 2018

Serkkujen kanssa metsäretkellä

Ollaan jo pidempään suunniteltu lasten serkkujen kanssa päiväretkeä Valkmusan kansallispuistoon. Raskauspahoinvoinnin jälkeen tuli järkyttävä väsymys ja nyt vihdoin saatiin aikaiseksi. Matkassa oli muutama mutka navigaattorin erittäin hämmentävien ohjeiden vuoksi. Ei siis kannata navigoida ihan Valkmusaan saakka Googlen karttojen avulla, vaan noudattaa vanhan liiton tyyliin niitä perinteisiä opasteita. Sisko kävi pyörähtämässä jollain kinttupolun päässä olevalla ampumaradalla.… Read More Serkkujen kanssa metsäretkellä

Talvi, tule jo

Pitkän kesän jälkeen riittäisi lyhyempikin syksy. Me niin toivotaan lunta! Pimeässä ei ole niin pimeää, kaikki maisemat on paljon kauniimmat ja kaikista tärkeimpänä talviurheilu. Hiihtää tasaisella voi varmasti norsunpoikanen vatsassa, laskettelemaan en kyllä lähde. Lapsia olen luvannut kuskata rinteeseen jos sitä lunta saadaan. Ehkä meidän nuorimmainenkin innostuu tänä vuonna eikä vedä hernettä nenään jos ei… Read More Talvi, tule jo

Aika hyvä syksy

En voi edelleenkään uskoa, että ihan mielentöntä kesää seurasi näin upea syksy. Viikonloppuna meidän pensasaidat olivat vielä täydessä lehdessä ja ihan punaiset – tänään ne ovat yhtä sivua lukuunottamatta ihan kaljut. Meillä ei ole ikinä varmaan ollut trampoliinia enää lokakuussa, eikä siinä todellakaan ole lapset tarkeneet hyppiä ilman ulkovaatteita samaan aikaan. En tiedä millä lasten… Read More Aika hyvä syksy

Onnistuneen viikonlopun resepti

Olisipa tällaisia viikonloppuja aina. Ei yhtään mitään sovittua menoa (paitsi tyttären yökyläkaveri lauantaina). Yleensä on aina jotain – töitä, jotkut synttärit, joku tapahtuma… Nyt ei mitään. Aamut ilman kiirettä, vaikkakin lapsiperheessä ne on melko aikaisia silti. Sunnuntaina heräsin kuudelta seitsemänvuotiaiden tyttölasten kovaääniseen kaakatukseen. Kumpanakin aamuna sain juotua myös aamukahvin. Jo reilun viikon kahvi on maistunut… Read More Onnistuneen viikonlopun resepti

Lomapäiviä ja harmaita pilviä

Meidän kaikkien aikojen parasta kesälomaa varjosti iso suru-uutinen. Suruun ei kuitenkaan oikein voi jäädä lasten kanssa vellomaan. Lapset heräävät seuraavanakin aamuna, nauravat tyhmille jutuille, tahtovat ruokaa ja kinastelevat jatkuvasti. Kesäloma vetelee ihan viimeisiään ja viimeisen lomaviikonlopun suunnitelmat vähän muuttuivat. Elokuussa tulee muutoksia myös muillekin elämän osa-alueille, suurimpana tyttären koulun aloitus. En myöskään tiedä miten selvitään… Read More Lomapäiviä ja harmaita pilviä

Vinkit yön yli retkeilyyn lasten kanssa

Näin vahvalla yhden metsässä vietetyn yön kokemuksella voin jakaa meidän reissuvinkit, tai ainakin tämän reissun jälkeen fiksuiksi todetut. Emme tarvinneet vuokrakodan johdosta telttaa. Vuokrakodan varustukseen kuului myös pannut, paistinpannu ja kattila. Pakkaa mukaan ainakin: x ensiapupakkaus (se auton minimalli riittää hyvin) x makuualustat (osta seuraavalle reissulle se täytettävä malli!) x vesipulloja helposti saataville (ainakin lämpimällä… Read More Vinkit yön yli retkeilyyn lasten kanssa

Juhannus 6/5

Onpahan taas yksi kalenterijuhla kunniallisesti vietetty. Aikaisemmin inhosin kaikkia näitä pakollisia pyhiä joiden kohdalla kalenterissa lukee näkymättömällä musteella “pakko olla kivaa ja ihmeellistä”. Ei kyllä ikinä ollut erityisen hauskaa, no ehkä jouluna. Omien lasten mukana tämä homma on muuttunut ihan täysin. Meillä on aina kivaa ja onnistunutta, vaikka kaikki ei menisikään ihan ennakkoon käsikirjoitetun ohjelman… Read More Juhannus 6/5

Metsäretkien ihanuus

Sitä voi lähteä kahden koiran ja kahden lapsen kanssa metsään lenkille ihan optimistisena. Ensimmäisen kilometrin jälkeen lapset marisevat kuumuutta, koirat ovat lämpöhalvauksen partaalla, olet syönyt useamman hämähäkin ja seitit ovat tukassa, paidan sisällä on hyönteinen toisensa perään ja koirat yrittävät hirttäytyätoistuvasti toistensa hihnoihin. Auringosta varjoon pääsemisen jälkeen koirat vähän palautuvat elämään ja lapset lopettavat marisemisen… Read More Metsäretkien ihanuus