Kesämuistoja Repovedeltä

Loskassa ja vesisateessa ikävöin kesää enemmän kuin lumisateessa ja pakkasessa. Loppuraskaudesta yön yli retkeily talvella ei välttämättä ole se järkevin valinta vaikka mieli tekisi, niin katselen kesän retkikuvia ja suunnittelen tulevalle kesälle uusia retkiä. Meidän viime kesäinen Repoveden retki on lasten mielestä edelleen täydellisen onnistunut. Siltikin, vaikka alkumatkan marisivat omat isompani ja autolle palatessa nuoremmat… Read More Kesämuistoja Repovedeltä

Serkut ja synttärit

Valkoisesta kurittajasta huolimatta ajettiin tänään pari tuntia suunta juhlimaan lasten kaksivuotiasta serkkua. Ajokeli ei tosin poikennut normaaleista talviolosuhteista mielestäni mitenkään, että liikennekaaos oli ehkä hieman liioiteltua kun piti ajonopeuden kohtuullisena eikä esimerkiksi ohitellut muita autoilijoita lumivallien päältä. Sokeriton tammikuu päättyi ja lapset saivat sitä tänään varmasti ihan tarpeekseen. Myös se vatsassa oleva, joten seuraavan kerran… Read More Serkut ja synttärit

Ihan tavallinen sunnuntai

Sunnuntait on kyllä niin parhaita päiviä. Etenkin sunnuntait on parhaita silloin kun lapset leikkivät toista tuntia sovussa, kotityöt on pitkälti tehty, aamu startattu kolmen vartin hiihtolenkillä ihan täydellisessä kelissä ja loppupäivän to do-listalla on korkeintaan lisää ulkoilua ja ehkä Viaplayta ja appelsiineja sohvannurkassa. // Sundaylove.

Ihan pihalla taas

Kaikki arkipäivät menevät töissä. Aamulla on pimeää, illalla on pimeää. Vapaapäivien valoisat hetket on niin korvaamattomia! Tänään ajettiin Kymenlaaksoon nauttimaan aurinkoenergiasta serkkujen kanssa. Saatiin olla kaikki valoisat tunnit ulkona, ihan parasta! Tällä kertaa saatiin myös lämmintä ruokaa kun valittiin retkipaikka tarkemmin tulentekomahdollisuuden ääreltä 😀 Oli muuten melko rankkaa tarpoa hangessa ylämäkeen viidentoista kilon ylimääräinen paino… Read More Ihan pihalla taas

Vuosi 2018

Tammikuu – aloitettiin metsäkahveilla Sipoonkorvessa. – lunta, hevosia ja lasten kanssa ulkoilua. Helmikuussa – käytiin lasten isomummin kanssa elokuvissa. – jatkettiin samaa ulkoilulinjaa. – hiihdettiin, lenkkeiltiin, retkeiltiin, laskettiin pulkalla… Maaliskuussa – suurin juttu oli ehdottomasti muutaman sattuman ja oikeaan aikaan, oikeassa paikassa avatun suun takia uudet perheenjäsenet. Marsupojat ovat asuneet meillä pian vuoden ja yläkerrasta… Read More Vuosi 2018

Serkkujen kanssa metsäretkellä

Ollaan jo pidempään suunniteltu lasten serkkujen kanssa päiväretkeä Valkmusan kansallispuistoon. Raskauspahoinvoinnin jälkeen tuli järkyttävä väsymys ja nyt vihdoin saatiin aikaiseksi. Matkassa oli muutama mutka navigaattorin erittäin hämmentävien ohjeiden vuoksi. Ei siis kannata navigoida ihan Valkmusaan saakka Googlen karttojen avulla, vaan noudattaa vanhan liiton tyyliin niitä perinteisiä opasteita. Sisko kävi pyörähtämässä jollain kinttupolun päässä olevalla ampumaradalla.… Read More Serkkujen kanssa metsäretkellä

Talvi, tule jo

Pitkän kesän jälkeen riittäisi lyhyempikin syksy. Me niin toivotaan lunta! Pimeässä ei ole niin pimeää, kaikki maisemat on paljon kauniimmat ja kaikista tärkeimpänä talviurheilu. Hiihtää tasaisella voi varmasti norsunpoikanen vatsassa, laskettelemaan en kyllä lähde. Lapsia olen luvannut kuskata rinteeseen jos sitä lunta saadaan. Ehkä meidän nuorimmainenkin innostuu tänä vuonna eikä vedä hernettä nenään jos ei… Read More Talvi, tule jo