Kesälomamuistoja

Kesäloman reissut on kutakuinkin tehty. Vähän huvittaisi vielä lähteä teltan kanssa lähikansallispuistoon yöksi, mutta muutaman viikon päässä häämöttävä muutto ja yksi säästetty lomaviikko Rukalla saattavat syödä ajan tältä. Kolmas roadtrip lasten ja koirien kanssa keskenämme oli oikein onnistunut. Ajoa kertyi noin 1400 ajokilometriä, tällä kerralla edettiin läntistä rannikkoa pitkin. Lauttakyydit autolla aiheuttivat yhdelle lapsista aikamoisen… Read More Kesälomamuistoja

Lohjan Asuntomessut 2021

Päästiin DNA:n kutsumina käymään Asuntomessuilla. Olimme vain kaksivuotiaan kanssa, mutta ilmeisesti hänenkin seuransa rajoitti aivokapasiteettia sen verran, että huomasin vasta äsken meiltä jääneen ehkä kiinnostavimmat kohteet näkemättä – Villa Kokkokallio ja Villa Hopeapuu! Onneksi messulippuun sisältyy myös pääsy virtuaalimessuille, joten näitä pystyy selaamaan kotona 😁 Muuten lempikohteiksi muodostuivat kohteet 8 ja 9 – Talo Sensu… Read More Lohjan Asuntomessut 2021

Kesäpäivä Pentalassa

Tästä kesäretkestä on jo tovi, tehtiin se heti kesäkuun alussa. Tahdottiin lähteä haistelemaan lasten kanssa meri-ilmaa ja otettiin suunnaksi Pentalan saaristomuseo. Veneen kyytiin hypättiin Soukasta. Kuin olisi bussiin mennyt, mutta niin paljon kivempi! Alle 7-vuotiaat olivat ilmaisia ja muuten menopaluu kuusi euroa. Vilkkaan kaksivuotiaan köytin matkojen ajaksi kantoliinaan, mikä onkin tänä kesänä ollut ahkerassa käytössä… Read More Kesäpäivä Pentalassa

Asumiskuulumiset neljän kuukauden jälkeen

Päätös talon rakentamisesta on tehty neljä kuukautta sitten ja sen jälkeen onkin tapahtunut. Erityisesti kesäkuusta saakka ollaan harrastettu erittäin aktiivista myyntisivustojen selaamista päivittäin. Tonttia etsimme ensisijaisesti pääkaupunkiseudulta, mutta olemme selailleet koko Uuttamaata. Myös muutamaksi vuodeksi soveltuvat remppakohteet kiinnostavat täydellistä tonttia odotellessa. Täysin remontoitava omakotitalo, jonka voisi hyvällä omallatunnolla myydä myöhemmin. Kokonaisvaltaisesta remontoinnista on kokemusta nyt… Read More Asumiskuulumiset neljän kuukauden jälkeen

Me rakennetaan talo!

Meidän perheen asumiskuviot ovat päätyneet siihen vaiheeseen, että satunnaisista puheista “olis kiva rakentaa talo” ollaan edetty aktiiviseen tontin metsästykseen. Mies on kai kartoittanut vaihtoehtoja jo pidempään, hän ei tee asioita kovinkaan hätiköiden. Itse olen vasta nyt avannut muistikirjasta (OneNote) oman työkirjan otsikolla Taloprojekti. Asumme pääkaupunkiseudulla alueella, missä tontteja ei ole. Tai on tässä lähellä myynnissä… Read More Me rakennetaan talo!

Taas on kevät

Olen viimeksi päivittänyt tätä sivustoa puoli vuotta sitten. Olen ollut hieman aktiivisempi Instagramissa, pitänyt kuitenkin päivittäisen ruutuajan melko maltillisena. Iltaisin olen lukenut ja neulonut sekä katsonut sarjoja (viimeisimpänä Lupin, iso suositus sille!) enkä selaillut aivot off-tilassa puhelinta. Pelottavaa miten nopeasti puoli vuotta menee, tai miten nopeasti menee kokonainen vuosi. Viime keväänä aloitettiin tutustuminen uuteen maailmaan… Read More Taas on kevät

Kesän viimeinen lomaviikko

Säästettiin yksi lomaviikko vielä elokuun loppuun. Nyt kesä on siis virallisesti ohi ja yksi neljästä lempivuodenajastani, syksy, saa tulla. Edellinen perheloma meillä tehtiin pääsiäisenä 2018. Sen jälkeen ollaan reissattu lasten kanssa lähinnä logistista syistä, kesä 2019 meillä taas oli pieni autoilua erittäin paljon inhoava lapsi. Tämä mahdollisuus mökkeillä viikko Levillä koko perheen kanssa oli enemmän… Read More Kesän viimeinen lomaviikko

Roadtrip lasten kanssa osa 2 – Kolilla

Leirintäalueelta suunnistettiin Kolin kansallispuistoon ihailemaan suomalaista perinnemaisemaa. Tämän teki muutama muukin. Onneksi oltiin ajoissa liikenteessä, sillä pois lähtiessä eteneminen oli todella haastavaa joka puolelle vähän miten sattuu pysäköityjen autojen takia. Olin toki kuullut ruuhkasta, mutta en ollut hahmottanut miten massiivinen ruuhka se oikeastaan olikaan. Kolilla valittiin reitiksi Kolinuurron kierros väljempien vesien toivossa. Niitä myös saatiin.… Read More Roadtrip lasten kanssa osa 2 – Kolilla

Roadtrip Suomessa lasten kanssa – osa 1

Ollaan lasten kanssa ennenkin tehty Suomen rajojen sisäpuolelle sijoittuvia autoretkiä. Niistä voit lukea mm. täältä. Heinäkuun alussa otettiin ensimmäinen Lappiin suuntaunut reissu niin, että nuorimmainenkin on mukana. Kaikki meni ihan hyvin! Reissuun tosin lähdettiin niin, että 12-vuotiaalla oli huuli halki pomppulinnan takia ja 8-vuotiaalla silmässä osuma koska hän kompastui teltan naruihin. Kilometrejä tuli yhteensä 2200, ei… Read More Roadtrip Suomessa lasten kanssa – osa 1

Juhannuskin meni jo

Ensin on toukokuu ja lapset ties kuinka monetta viikkoa koko ajan kotona ja toistensa tukassa. Sitten yhtäkkiä onkin jo lähes heinäkuu, etäopiskelu on ohi, koulussa on käyty, todistukset on jaettu ja lapset on ule taas toistensa tukassa. Elämä tuntuu lomalta koska aurinko on paistanut ja jäätelö on ollut hyvää. Lomalta silti, vaikka olen tehnyt suurinpiirtein… Read More Juhannuskin meni jo