Kesälomamuistoja



Kesäloman reissut on kutakuinkin tehty. Vähän huvittaisi vielä lähteä teltan kanssa lähikansallispuistoon yöksi, mutta muutaman viikon päässä häämöttävä muutto ja yksi säästetty lomaviikko Rukalla saattavat syödä ajan tältä.

Kolmas roadtrip lasten ja koirien kanssa keskenämme oli oikein onnistunut. Ajoa kertyi noin 1400 ajokilometriä, tällä kerralla edettiin läntistä rannikkoa pitkin. Lauttakyydit autolla aiheuttivat yhdelle lapsista aikamoisen järkytyksen, mutta siitäkin selvittiin.

Yli 30 asteen lämpötilat aiheuttivat pieniä järjestelyitä koirien kanssa. Ei esimerkiksi voitu pysähtyä ennen kuin kotimatkalla sään viiletessä syömään mihinkään sisätiloihin, muu reissu kokkailtiin trangialla tai haettiin eväät mukaan. Reissun ainoa tavoite oli syödä joka päivä jäätelöä ja uida – molemmissa onnistuttiin.

Yövyttiin yksi yö leirintäalueella (Pyhäranta Camping) jolle suositus lapsi- ja koiraystävällisyydestä. Koirille oli oma uimapaikka, lähikauppaan kävelymatka ja pikkulapsille etenkin hyvä ja matala ranta. Trooppisen yön aiheuttamasta lämmöstä selvittiin virittämällä lakana mökin oviaukkoon ja nukkumalla ovi auki 😀

Viimeinen yö kotimatkalla vietettiin meille uudessa kylpylässä, Ikaalinen Spa & Resortissa. Ikaalisillekin pisteet siitä, että koirat olivat tervetulleita. Kylpyläosasto oli meidän lapsille riittävä ja nukuttiin kaikki kuin tukit hotellin lakanoissa. Ikaalisten kylpylää remontoidaan parhaillaan, mielenkiintoista nähdä mitä tulee.

Kotiin oli taas kiva päästä ja seuraavan kerran pakataan auto ja suksiboksi (paras keksintö ikinä) kun lähdetään reilun kahden viikon kuluttua Kalajoen kautta Rukalle. Kalajoella ystäviä, Rukalla lasten serkut. ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s