Taas on kevät


Olen viimeksi päivittänyt tätä sivustoa puoli vuotta sitten. Olen ollut hieman aktiivisempi Instagramissa, pitänyt kuitenkin päivittäisen ruutuajan melko maltillisena. Iltaisin olen lukenut ja neulonut sekä katsonut sarjoja (viimeisimpänä Lupin, iso suositus sille!) enkä selaillut aivot off-tilassa puhelinta.

Pelottavaa miten nopeasti puoli vuotta menee, tai miten nopeasti menee kokonainen vuosi. Viime keväänä aloitettiin tutustuminen uuteen maailmaan jossa pidetään turvavälejä, pestään käsiä (lasten mielestä koko ajan), ei järjestetä syntymäpäiviä ja käytetään lapsia koronatestissä pienistäkin flunssanoireista. Meillä on lapset olleet kyllä todella terveinä. Käsienpesusta ei tarvitse enää jatkuvasti huomauttaa eikä nuorimmainen revi enää maskia pois kasvoiltani. Kaikkeen taitaa kuitenkin tottua.

Tällä hetkellä meillä on yksi etäkoululainen ja yksi, jonka päiväkodin aloitus siirtyy vielä hamaan tulevaisuuteen. Toisenlaisessa maailmassa olisin varmaan jo tekemässä täyttä työviikkoa ja pienin opettelemassa päiväkotikuvioita. Nykyisessä maailmassa tuntuu töiden kannalta helpommalta tehdä niitä puolison kanssa läpsystä vaihto-tyylillä.

Arki on edelleen pääsääntöisesti ihan hyvää. Olen kiitollinen siitä miten meidän arki on muotoutunut ja tyytyväinen siinä lähes kaikkeen tällä hetkellä. Kaikki nukkuvat (pienin öisin keskellä parisänkyä X-asennossa), kaikki ehtivät harrastaa (jos toiminta ei ole tauolla), ehdin ja saan tehdä kivoja töitä riittävästi, mutta kuitenkin pitää kunnon vapaapäiviäkin. Nyt on hyvä. Näin on hyvä.

// Hello, it’s been a while.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s