#koronapäiväkirjat jatkuu kuten myös päiväni murmelina. Tylsää ei ehdi olla hetkeäkään, mutta päivät ovat aika samanlaisia. Olen kyllä normaalissa olosuhteissakin arjen vankkumaton rakastaja, mutta huomaan kaipaavani ystäviä, treenaamista muualla kuin kotona ja pihalla, uimista, kirjastoa, kaupassa käymistä ilman välimatkan vahtimista, mummolassa käymistä, muskaria, avointa päiväkotia, lasten käymistä kavereilla, siskoani…

Pinna kiristyy hetkellisesti (joka päivä), mutta onneksi meidän henkilökohtaisissa korona-arkistoissa on vaikka mitä muistoja ja muistettavia juttuja.

On vauvan etämuskarit kun hän räkättää katketakseen äidin lentäessä luudalla vieressä. Jokainen hetki kun yksivuotias onnessaan tanssii ja laulaa ja hänelle laulaminen aamuisin, päivisin ja iltaisin.

Treenit lasten kanssa, kyykkääminen yksi lapsi reppuselässä ja toinen lapsi edessä. Yksivuotiaan nostaminen pois painojen edestä, lasten ilo jumpparenkaista jotka viimein hankittiin.

Vaatteiden viikkaaminen kaikessa rauhassa kaappeihin, väreittäin. Kaappien siivoaminen. Pyykin silittäminen. Asiat joita teen mielelläni kun ei ole kiire. Omassa vaatehuoneessa on silti kasa hallittua kaaosta – ja 30 % vaatteista viikattuina luotisuoriin riveihin, väreittäin.

Lasten kanssa loma-aikoja muistuttava 24/7 symbioosi josta puuttuu täysin se pienenpieni stressi mikä lomia värittää: ehditäänkö tehdä ja nähdä kaikki ennenkuin tämä loppuu. Ehditään tehdä ihan mitä tahansa.

Aikaa harrastaa kehonhuoltoa, maata lattialla lasten kanssa, nukkua pienimmän kanssa päiväunet. Lukea kaksikymmentäseitsemän kertaa päivässä sama kirja yksivuotiaalle, lukea kaksitoistavuotiaan kanssa kirjaa englanniksi ja kuunnella keskimmäisten lasten kanssa Sankaritarinoita ihan kaikille.

Kirjoittaa listaa asioista mitä kuvittelen tarvitsevani: Tefalin paistinpannuja irtokahvalla (menevät sisäkkäin, mikä tilasäästö!), puhallettava dinosaurus-asu, hiekkalaatikko, lapselle istuin polkupyörään, pieni poni, seinämaali, uusi sohva, lintukirja, vohvelikangasta kylpytakin ompelemiseen…

Järjestää tietokoneelta valokuvia ja elää kaikki ihanat hetket uudestaan. Voiko meidän elämässä olla näin monta ihanaa hetkeä kaikkien koiran pöydältä varastamien pizzojen (niinkuin tänään), valvottujen öiden, lasten kanssa yhteen ääneen huutamisten, hillossa olevien sohvin, täysien pyykkikorien, marsujen hoitovuoroista ja aikuisten harrastusajasta riitelyn, väärinymmärrysten ja väärin sanomisten keskellä?

Kuvat aamun varhaiselta linturetkeltä. Lintuja näkyi vähemmän, lasten välejä kiristi enemmän. Kukaan ei itkenyt eikä palellut, eli hyvä reissu kuitenkin.