Yksivuotias

1v kuvat0011v kuvat0021v kuvat003

Meillä asuu yksivuotias.

Neljännelläkin kerralla vauvavuosi kesti silmänräpäyksen, ehkä jopa vielä vähän vähemmän. Vauva kasvoi yhdessä yössä pienestä, keltaisesta, ihanalta tuoksuvasta mytystä pieneksi ihmiseksi. Nuorimpana hän on ikuisesti meidän kaikkien vauva, mutta nyt siis virallisesti leikki-ikäinen.

Leikki-ikäisenä hän viettää päivänsä mieluiten touhuten jatkuvasti kaikkea, mutta pysähtyy hetkeksi tai kahdeksi vaunuihin ottamaan lepohetken. Yksivuotiaan lempipuuhia on kaiken pienen ja kielletyn kaivaminen sekä kaappien tyhjentäminen. Meillä oli olohuoneessa ns. viinikaappi kaikelle joululahjoina ja muina kertyville alkoholijuomille (joita ei kukaan ikinä juo). Nyt viinikaappi on vaatekaapissa, koska yksivuotiaan suurinta huvia oli lajitella lasipulloja eri kokoonpanoihin. Jatkuva ein hokeminen on aika puuduttavaa, niin koen kätevämmäksi muuttaa olosuhteita. Samasta syystä kaikki legot muuttivat tänään yläkertaan johon yksivuotias ei pääse.

Yksivuotias lotraa mielellään vedellä ja nauttii suihkussa istumisesta. Hän osaa työntää sieltä muut pois. Hän maistelee kaikkea, mutta on hieman valikoiva ruokien suhteen. Hän pitää äidinmaidon lisäksi kaurapuurosta, banaanista, kikherneistä, marjoista sekä pannukakuista. Eniten kuitenkin äidinmaidosta. Ja ksylitolipastilleista!

Yksivuotislahjaksi hän sai tilaisuuden opetella olemaan ilman yösyöntejä. Tästä kirjoitan oman juttunsa kun tiedän onnistuttiinko me.

Yksivuotias on reilut 77 senttimetriä pitkä ja painaa 10,6 kiloa. Hänellä on varmaan kaikki mahdolliset hampaat suussa, paitsi yläkulmahampaat.

Yksivuotias kiipeää, kävelee, konttaa, tekee maastavetoa käsipainolla, joogaa, leikkii nukeilla, rakentaa duploilla, laulaa, lukee, sotkee, halaa lujasti, pussaa, puree, sanoinko jo kiipeää?

Hän puhuu jo aika paljon ymmärrettäviäkin sanoja ja toistaa useita perässä. Hän on erittäin taitava kommunikoimaan ja osaa kertoa esimerkiksi minkä biisin tahtoo kuulla. Tai oikeastaan me arvaillaan ja kun osutaan oikeaan, hän hymyilee.

Olemme uskomattoman onnekkaita kun saimme vielä yhden tällaisen perheeseemme. Ihana huumorintajuinen, aurinkoinen ja aika helposti hiiltyvä vauvamme. ❤ Kulunut vuosi on ollut erilaisempi kuin mikään, hyvässä ja huonossa. Ainakaan en tiennyt näin vähäisten unien olevan mahdollista, enkä näin suuren rakkauden.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s