Meidän perheen tipaton, eli sokeriton tammikuu vaihtui helmikuuksi. Aika lailla sokerittomaksi sellaiseksi. Sovittiin, että lapset saavat karkkia kerran kuukaudessa. Voidaan leipoa pullaa tai ostaa joku herkku, mutta karkkia vain kerran kuukaudessa. Lapset eivät muuten ole ehkä ikinä syöneet niin vähän karkkia karkkipäivänä kuin viime lauantaina…
Itse jatkan samalla linjalla, myös vegaanina. En ole kokenut missään tilanteessa hankalaksi olla vegaani. Olen voinut tarvittaessa juoda kahvin mustana ja peruspullasta kieltäytyminen ei tunnu vaikealta 🙂
Pelkkää plussaa on ehdottomasti ollut käsittämättömät energiat! Syön normaalistikin säännöllisesti, mutta ilman mitään eläinperästä olen joutunut suunnittelemaan ja ennakoimaan syömisiä aiempaa paremmin. Ei voi hätätilanteessa syödä raejuustoa ja kanamunia (sekä leipää!), eikä pahimmassakaan nälässä erehdy ostamaan suklaata ja aiheuttamaan verensokeriin piikkiä.
Oli mukava suunnitella tulevan viikon ruokalistat ja siellä on pyörinyt useampaan otteeseen samat perusruuat: hernekeitto, spagetti ja soijarouhekastike, kasvissosekeitto, erilaiset wokit ja nuudelikulhot. Ollaan syöty aiempaa enemmän hedelmiä ja kasviksia ja paljon smoothieita mihin saa ängettyä lapsillekin reilusti ravintoaineita. Suurin osa smoothieista käy myös vauvalle.
Mukavaa tietysti, että tämän viimeisenkin raskauden lievästi ilmaistuna runsaasta painonnoususta (35 kg!) on jäljellä enää 16. Yleensä imetysaikana painoni ei tipu juuri mihinkään. Mulla se ei ole oikeasti liikkunut mihinkään kevään jälkeen vaikka olen tehnyt mm. elokuusta saakka kolme crossfit-treeniä joka viikko, ollut arjessa ihan aktiivinen, ratsastanut, lenkkeillyt… Nyt tammikuussa tippuikin sitten useampi kilo. Ehkä suklaan osuus on ollut arjessa liian suuri 😀
Painon tippuminen voi toki myös johtua siitä, että vauvan viimeiset vauvakuukaudet häämöttävät ja oma hormonitoiminta alkaa ehkä kohta palautumaan ilman imetyksen lopetustakin. Se onkin sitten ihan toinen aihe, enkä tiedä miten tuolta lapselta sen voi ikinä lopettaa ilman lapsen tai vanhempien massiivisia traumoja.
Ps. Kuvassa meidän lasten ykkösherkku! Ollaan jo aika monta purkkia ostettu tätä meidän hevosen hierojalta. Ihan parasta tavaraa ❤