Marraskuu on se kuukausi, mistä pidän ehkä vähiten.

Marraskuussa olen menettänyt eniten läheisiä. Silloin on pimeää ja kylmää. Marraskuussa olen kuitenkin saanut hyviä asioita – esikoiseni, josta on alkanut elämäni paras ajanjakso. Viime vuonna pahoinvointi taisi edes hieman hellittää marraskuussa.

Tämän vuoden marraskuu alkoi ihan uskomattoman kauniissa pikkupakkasessa ja sen ensimmäinen viikonloppukin kohteli meitä oikein hyvin.

Yöunta on ehkä turhan vähän takana koska nuorimmaisemme liian ripeästi kehittyvät motoriset taidot. Viime yönä tilanne lopulta päättyi puolenyön aikaan niin, että hän nukkui sylissä. Toisaalta vauva sylissä nukkuminen on parasta. Tämä on kuitenkin elämässä kaikista nopein vaihe!

Kävimme lauantaina pyhäpäiväperinteillämme hautausmailla. Surullisesti myös yksi uusi hautausmaa liittyi kynttiläkierrokseemme. Vauva oli silmät pyöreinä pimeällä hautausmaalla.

Keitimme ensimmäiset riisipuurot. Ne tosin jo lokakuun viimeisenä. Vauvakin sai oman versionsa. Kuuntelimme joululauluja, koska vauva pitää kaikesta laulamisesta ja näitä on kohtuullisen helppo laulaa myös epämusikaalisemman vanhemman.

Sunnuntain kruunasi brunssi vauvan kummiperheen kanssa. ❤ Seuraava brunssi ehkä kun saadaan itsemme pikimmiten kyläilemään heille. Mualiman napa on edelleen itselläni kokematta!

// All Saints’ Day.