Vauva täytti kuusi kuukautta! Puolivuotiaan kunniaksi pidettiin pienet kakkukahvit mummeille. Tehtiin sokeriton ja maidoton kakku joka olisi sopinut vauvankin syötäväksi, mutta vauva pitää enemmän sileästä syötävästä kuin sormiruokailusta joka olisi ollut äidin toive.
Puolivuotisneuvolassa hän painoi 9215 grammaa ja oli reilut 68 senttiä pitkä. Pituus on kutakuinkin sisarustensa luokkaa, mutta hän on painavin puolivuotiaamme. Sitä tosin en ihmettele, koska öisin on hyvää aikaa tankata 2-10 kertaan. Isänsä kertoi, että puolivuotias ei tarvitse ravintoa öisin. Minä puolestani en aio olla se joka kertoo tämän yöllä vauvalle, joten syököön.
Maidon lisäksi hän on aika ripeästi siirtynyt ruokailun maailmaan ja koska osaa hienosti istua ilman tukea syöttötuolissa, istuu muun perheen kanssa ruokapöydän ääressä jokaisella aterialla. Vauvan lempiruokia ovat banaanipannarit (ainoa sormiruoka jota ei oksenneta…), puuro ja päärynäsose.
Puolivuotias on ihana! Hän on niin iloinen, seurallinen ja innostuu helposti. Vauvan huumorintaju on selvästi ätinsä tavoin kehittynyt ja me nauramme monta kertaa päivässä pikku-Bataatin kanssa ties mille. Hän myös kutiaa uskomattoman herkästi ja pelkkä pussaaminenkin saattaa saada aikaa ihan älyttömän käkätyksen.
Puolivuotias vauva käy edelleen kerran viikossa vauvauinnissa, joka toinen viikko vauvajoogassa ja äidin mukana crossfitissä ja vauvatreffeillä missä näkee muita vauvoja jotka selvästi kiinnostavat. Päiväunet hän nukkuu mieluiten liikkuvissa vaunuissa tai äidin kainalossa, harrastamme vähän vuorotellen kumpaakin tyyliä.
Bataatti lähti myös muutama päivä sitten ryömimään, mutta vauhti ei ole vielä kovin ripeä. Kierimällä (tai oikeastaan vierimällä) pääsee paremmin. Hän on oppinut myös pussaamaan! ❤ Välillä vähän myös puremaan neljällä majavanhampaallaan.
Vauva pitää erityisen paljon
– koirista (edelleen)
– pistorasioista
– sähköjohdoista
– imurista
– puremisesta
– kylpemisestä
– suihkussa käymisestä
– laulamisesta
– keinumisesta
– pitkään nukkumisesta aamulla
– siitä hetkestä kun isänsä tulee töistä
Vauva ei pidä
– mummistaan (sori äiti)
– nukkumisesta
– pukemisesta
– riisumisesta
– aamuherätyksistä
– hevosista (itku tulee metriä lähempänä)