Tunnelmia viikonlopulta

kallvik 1kallahti rottweilerbugaboo buffalokallvik 2kallvik 3mini rodini toppatakkikallahti 1minirodini toppaairam termarilapset retkellälapset retkellä 2eväsretkikallahti retkipaikkakallahti auringonlasku
Meidän perheen infernaalinen, ennenäkemätön syysflunssa alkaa olemaan vihdoin kolmen viikon jälkeen voiton puolella. Siitä on jäljellä enää kevyet rippeet ja vähän rähmää vauvan silmässä. No okei, aamulla aika paljonkin. Viime yönä vauva nukahti pitkästä aikaa viereen (ei vain syliin hytkyttämällä 😀 ) ja nukkui muutaman vähän pidemmänkin pätkän kuin puoli tuntia kerrallaan.

Flunssan lisäksi vauvaa on ehkä vaivannut kehittyvät taidot ja ilmeisesti myös ylähampaat jotka tulivat viikonlopun aikana läpi ja selvästi tekivät tyttärestämme vähän iloisemman taas. Nyt hänellä on neljä komeaa hammasta joita hän osaa myös valitettavan taitavasti käyttää etenkin väsyneenä.

Nämä oheiset kuvat sopivat aika hyvin tähän sunnuntai-illan fiilistelyyn. Ollaan ulkoiltu koko perheenä lähipuistossa, eilen oltiin merenrannassa toppavaatteet niskassa. Ei muuten kukaan valittanut kertaakaan kylmää, että toppatakki oli oikein nappi valinta +2 asteeseen ja meren äärelle. Tänään yhdistettiin kolme kärpästä yhteen iskuun kun tein päivän crossfittreenin samalla kun vauva nukkui vaunuissa ja isommat ulkoilivat. Eli vastaantulijat, sille pitkälle kepille ja vaunuista roikkuville kuminauhoille oli ihan funktionsa. Ne kuminauhat eivät muuten pitäneet parin asteen lämpötilasta vaan nykyään minulla on useampi hieman lyhyempi jumppakuminauha…

Korkattiin myös eilen glögikausi. Onhan jo joulukuu. Lapset tosin joivat kaiken glögin, niin ehkä joudun hakemaan itselleni ensi viikolla jonkun oman jemmapullon. Lapsilla on ilmeisesti myös niin hienostunut glögimaku, että markettimerkin glögiä ei kuulemma tarvitse jatkossa ostaa vaan sitä mikä on lasipullossa.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s