Vauva 4 kk

DSC_6095DSC_6098DSC_6099

Vauvalla on jo reilusti neljä kuukautta täynnä. Mikä ihana, kahdeksan kilon paketti elämäniloa ❤ Vauvakupla on edelleen aika vahva, vaikka yöt ovat pääsääntöisesti aika kamalia kolmesta eteenpäin kun pyöritään, syödään, kitistään, purraan ja nukutaanpa me taas sylikkäinkin. Silti hän herää joka kerta suu leveässä hymyssä ja hymyilee käytännössä kaikelle. Paitsi mummilleen ja viime aikoina myös muutamat muut kasvot ovat vetäneet ilmeen vakavaksi.

Vauva on iloinen ja lievästi ilmaistuna aktiivinen. Etenkin jos on edellisenä päivänä tehnyt melko tiukan ojentaja- ja selkätreenin, tuntuu seuraavan päivän vauvan jatkuva pompottaminen aika herkulliselta.  Hän viihtyy mukana kaikkialla missä tapahtuu. Mitä enemmän tapahtuu, sitä mukavampaa. Kotona kahdestaan on vähän tylsää.

Vauvaa on helppo huvittaa – sisarukset, koirat, hyppäävät hevoset… Vauvan nauru on ihanaa ja sillä kuittaantuuvat kaikki maailman murheet.

Vauva on hyvin kiinnostunut ruuasta, etenkin siitä mitä muut syövät. Hän maiskuttaa pöydän ääressä sormiaan erittäin äänekkäästi ja jyrsii omaa lusikkaansa. Hänen ruokailunsa odottavat vielä hetken, mutta näkisin valmiuksia alkavan jo olevan etenkin kun sorminäppäryys on kehittynyt hurjasti viimeisen kahden viikon aikana.

Alla olevan teksin olen kirjoittanut nyt jo eskari-ikäisestäni vuonna 2013. Aika samanlaisia vauvoja nämä kaikki tuntuvat olevan omista erityispiirteistään huolimatta. ❤ Itse olen myös teksteistä päätellen ollut jokaisen vauvan kohdalla auliisti valmis unohtamaan ne tuskaiset 40 (+) viikkoa.

 

Ensi viikolla tulee täyteen viisi kuukautta, käydään neuvolassa ja taas rokotetaan.
Viisi kuukautta on kadonnut noin vaan johonkin, ja vastasyntynyt rottaa muistuttava pikkuruipelo on jo melkoinen veli ponteva paksuine poskineen. Hän hymyilee aina! Siis sama lapsi, joka huusi kaiket päivät ekan kuukauden on nykyään jatkuvasti suu naurussa. Tutut ja vieraat hämmästelevät hänen tyytyväisyyttään, mutta samanlainen aurinkoinen oli esikoisenikin.

Viisikuinen ei juurikaan tuhlaa aikaansa nukkumiseen (ehkä öisin vähän paremmin). Maailmassa on paljon kaikkea jännää, ihmisiä, katsottavaa ja jumppaharjoitukset. Päiväunia ei vain malta nukkua. Hinkille ja vaunuihin hän kyllä torkahtaa muutaman kerran per päivä.

Sen tärkeän hinkin lisäksi ruokavalioon on tullut paljon uusia makuja, ja muutaman kerran päivässä maistellaan kasviksia ja hedelmiä. Kaikki uppoaa, ja söisi enemmänkin kuin saa.

Uusimpana tulokkaana hänellä on kaksi hammasta. Kaksi! Ei mikään ihme, että aurinkoista vauvaa kiukutti muutaman päivän. Vielä hän ei pure äitiään niinkuin isosiskonsa (2,5- kuisesta yksivuotiaaksi, vaikka mitä yritin) ja toivon että sama linjaus jatkuu.

Kyllä hän on vaan ihan jokaisen kaariyrjön, raskauskilon ja supistuksen arvoinen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s