Leikkitelineen uudistaminen

DSC_3153DSC_3154DSC_3176DSC_3179DSC_3181DSC_3194DSC_3196DSC_3197DSC_3199DSC_3202DSC_3203

Meillä on ollut takapihalla jo useamman vuoden tällainen Jungle Gymin leikkitorni. Keinut on hajonneet siitä ajat sitten ja korvattu toisilla, esimerkiksi riippumatolla viime kesänä.

Koko kiipeilyteline alkoi näyttämään jo aika kulahtaneelta niin laitettiin se uusiksi. Tytär maalasi isänsä kanssa koko telineen mustalla terassiöljyllä, samalla millä meidän terassikin täytyisi maalata uusiksi. Lasten mönkijäleikit terassilla eivät varsinaisesti ole maalipinnalle sopivaa puuhaa…

Telineeseen ostettiin uusi hämähäkkikeinu ja viereen jää vielä tilaa odottamaan mustaa Plaston vauvakeinua.

Ihan viimeistään ensi keväänä telineen alle tulee vauvalle hiekkalaatikko. Leikkitelineen omat reunat ovat niin matalat, että aiemmin tehty hiekkalaatikko onjo kasvanut täyteen rikkaruohoa. Nyt rakennetaan siihen korkeammat reunat niin kelpaa vauvan ensi kesänä tehdä hiekkakakkuja. Mustilla hiekkaleluilla, luultavasti.

Tämä leikkiteline ja trampoliini ovat molemmat sellaisia hirvityksiä ulkoisesti, mutta niistä on ollut kyllä niin paljon iloa.

 

//  DIY Jungle Gym Castle. Much better now.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s