Vauvalla on omat iltarutiininsa, aika samanlaiset kuin muillakin. Iltapesut, iltapusut, puhtaat yökkäri ja vaippa ja sitten tankkausta. Vauva tankkaa iltaisin aika hartaasti, niin ei enää klo 22 jälkeen juurikaan syö ennen ensimmäistä puolenyön jälkeen tapahtuvaa ruokailua. Fiksumpi äiti menisi nukkumaan heti näihin aikoihin ja niin olen yrittänytkin.
Yritettiin ottaa vauvasta oikein pyhäkuvia kun tuli kolme viikkoa täyteen. Muutama hätäinen kuva saatiin ennenkuin hän poltti päreensä aika pahanpäiväisesti ja tahtoi taas tehdä lempiasiaansa – syödä.
Nukkuva vauva on vain niiiiiiiiin ihaninta maailmassa. Ihanaa on myös kun hän herää, koska hän herää joko hymyillen tai ähkien. Ei ikinä esimerkiksi huutaen.
Lapsilla oli koulussa lauantaikoulupäivä. Ihailin vauva kantoliinassa kirsikkapuita joista olen saanut pahanlaatuisen pakkomielteen. Olen vain niin onneton puutarhuri, että kirsikkapuu ehtisi luultavasti kuolla ennen kukkimistaan.
Smoothie pelastaa kaikki kiireiset aamut. Ja välipalat sekä lounaatkin. Sen tekee alle minuutissa ja hörppäisee parhaassa tapauksessa sitäkin nopeammin, autossa tai vauva sylissä 😀
Tänä vuonna kaksitoista täyttävä lasta ei enää saa kuviin yhtä helposti kuin nuorempia jotka ovat enemmän metrin säteellä äidistä. Kyllä hän pyytäessä tulee, mutta tällaisia satunnaisia otoksia ei enää tule niin paljon. Konkretisoi hyvin sen, että lapset on meillä todellakin vain lainassa.
Serkukset. Voiko tähän oikeastaan sanoa muuta kuin näin: <3.
Toisiksi nuorin serkkusarjasta. Maailman suurin vauvafani.
// Randoms from week 18.