Lasten hiihtoloma oli ja meni. Olen ihan iloinen, että isommat saavat taas päivisin useamman tunnin ohjattua, järkevää tekemistä.
x käytiin kaksi kertaa Lahdessa (yllättävän lähellä)
x ostettiin vauvalle vaunut kun toinen ihana vauva sai uudet
x lapset ovat odottaneet vauvaa entistä kuumeisemmin kun ovat päässeet näkemään pieniä vauvoja ja ne on kuulemma niin ihania
x syötiin ravintolassa kaksi kertaa (no se Lahti)
x oltiin kunnolla äitiyslomalla kun päästiin lounaalle ihanien äitien ja lasten kanssa
x pienemmät olivat luistelukoulussa
x leivottiin keksejä ja paistettiin lettuja
x käytiin yhdessä uudessa kansallispuistossa ja yhdessä entuudestaan tutussa
x tytär pääsi vihdoin laukkaamaan ratsastustunnilla, tämä tosin vahingossa kun poni pyllyn alla vähän innostui
x käytiin mökillä tarkistamassa olivatko rakennukset pystyssä. Autolla ei päässyt perille ja hanki ei valitettavasti kantanut minua yhtä hyvin kuin lapsia, melkoinen extremereissu
x hoidettiin isyydentunnustus neuvolassa, miten helppoa!
x vauva ultrattiin epäselvän tarjonnan takia (poikittain, pää tosin hieman alempana kuin takapuoli)
x kaksi lasta kolmessa kävi lääkärissä
x lapset maalasivat niin ahkerasti, että myös ruokapöydässä on uusia värejä
x lasten isomummi ruokki meidät kaksi kertaa ja kaksi lapsista oli siellä myös vuorotellen yötä (pienin olisi tahtonut muuttaa mummille)
x uin vain kerran (tällä viikolla otetaan tämä vahinko takaisin)
// Last week randoms.