1. Ihana aurinko heti maanantaina ja käytiin lasten kanssa tallilla. Meidän hevosen mielestä maailmassa parasta on lapset.
2. Kun on vuodesta 1989 elänyt rottweilerin kanssa, ei pitäisi hämmästyä edes kuvan kaltaisesta typeryydestä. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, miten herkut saisi muovipullosta pois. Loppujen lopuksi viisaammat tyttökoirat hoitivat homman.
3. Vauvan pienet vaatteet on nyt kaikki pesty, silitetty ja viikattu kaappiin. Ensimmäisten kuukausien aikana synnytyksen jälkeen silitysmotivaatio kyllä hieman vähenee ja lopulta jää.
4. Pulkkamäkeä ja ulkoilua melkein joka ilta. Lumi ja valo motivoivat lapsiakin lähtemään ulos ja yöuni tulee ehkä normaaliakin nopeammin ulkoilun jälkeen.
5. Olen uinut nyt raskauden aikana enemmän kuin lapsuuden jälkeen. Tällä massalla uiminen on mukavan kevyttä ja helppoa ja päivästä ei voi tulla huono kun sen aloittaa alennushinnalla aamu-uinnilla.
6. Lunta uhmaten olen viettänyt hevosen kanssa aikaa enemmän. Kyllä laskee verenpaine kun pääsee lääppimään tätä kieltä näyttävää turpaa.
7. Raskaushimo kaksi uinnin lisäksi – hiihto. Sykkeet pysyvät ylämäkiä lukuunottamatta mukavan alhaalla, ei aiheuta lisää supistuksia ja saa olla ulkona.
8. Sunnuntaina hiihdettiin parinkymmenen asteen pakkasessa. Aurinko lämmitti niin, että ei todellakaan paleltanut.
9. Viikon viimeinen pulkkamäki sunnuntai-iltana. Pakkanen oli pelottanut muut ulkoilijat pois, ei ollut ruuhkaa.