Helppoa lasten aktivointia

dsc_5653dsc_5657dsc_5660dsc_5658dsc_5661dsc_5663dsc_5664dsc_5667dsc_5656dsc_5669

Otetaan yksi neljättä päivää sairastava äiti (taas!!!), yksi ylitöitä tekevä isä, sunnuntai ja kolme aika energistä lasta niin saadaan helposti aikaan sirkus tai vapaaottelua. Tänään ulkona oli niin ihana ilma, että lapset ulkoilivat pihalla keskenään ensin aamulla ja toisen kerran iltapäivällä.

Iltapäivälle lupasin kyllä punaisista poskista ja sovussa olemisesta kaakaot takapihalle – onnistui. Yksi lapsista jopa yritti hiihtää pihalla. Kaikkien posket olivat myös punaisina ja tämän jälkeen sisällä taas asteen verran seesteisempi meininki.

Itse jatkan aivojen ulos niistämistä, kuuman juomista ja epätoivoista yritystä levätä samalla kun vauva vatsassani on saattanut kasvattaa itselleen ylimääräisiä raajoja liikkeiden elinvoimaisuudesta ja  ihan kaikkialle ulottumisesta päätellen.

 

// Hot chocolate ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s