Tammikuu
– aloitettiin metsäkahveilla Sipoonkorvessa.
– lunta, hevosia ja lasten kanssa ulkoilua.
Helmikuussa
– käytiin lasten isomummin kanssa elokuvissa.
– jatkettiin samaa ulkoilulinjaa.
– hiihdettiin, lenkkeiltiin, retkeiltiin, laskettiin pulkalla…
Maaliskuussa
– suurin juttu oli ehdottomasti muutaman sattuman ja oikeaan aikaan, oikeassa paikassa avatun suun takia uudet perheenjäsenet. Marsupojat ovat asuneet meillä pian vuoden ja yläkerrasta tiettyinä kellonaikoina kuuluva kuikutus jo osa arkea.
Huhtikuu
– alku vietettiin Lapissa pääsiäislomalla. Aivan mahtava reissu vaikka allekirjoittanut olikin tehnyt pienen mokan majoitusta varatessa. Vietettiin osa pääsiäisestä siis melko äänekkäässä ja juhlimisesta pitävässä ryhmämajoituksessa…
– nautittiin lumen jälkeen ihan salamana alkavasta keväästä.
Toukokuussa
– aloitettiin mökkikausi risusavotalla.
– kävin Saksassa.
– annettiin nimi suvun uusimmalle tulokkaalle.
– heitettiin talviturkit.
– hevonen pääsi maistamaan muutamien hetkien verran laidunelämää.
– tytär sai ensimmäistä kertaa ihan uuden ja ihan oman pyörän. Ei perinyt veljeltään 😀
Kesäkuu ❤
– lämmintä ja unelmien toteutumista.
– sain vietyä isommat lapseni ensimmäistä kertaa hevosella maastoon ja meidän reaktiivisesta hevosesta kuoriutui ihan mahtava lasten maastomopo.
– hyppäsin omalla hevosella isompia esteitä kuin aikaisemmin ja kävin maastoesteleirillä.
– käytiin vuoden ainoa kerta huvipuistossa kun mentiin varmaan ainoana viileänä päivänä Linnanmäelle.
– vietettiin juhannus perheen kanssa mökillä.
– retkeiltiin lasten kanssa mm. Suomenlinnassa. Tältä reissulta lähdin spontaanisti käymään Provinssirockissa kamalassa vesisateessa ja nukkumaan pakussa. Reissu oli silti 6/5.
– käytiin esikoisen kanssa pitkillä pyörälenkeillä.
Heinäkuussa
– nuorimmaisemme täytti viisi. Kuvan foliopallo pääsi synttärikuvausten aikana karkuun. Hän tottakai oli niissä lempiasussaan – kalsareissa.
– käytiin serkkujen kanssa yöpymässä Repoveden kansallispuistossa ja lapset muistelevat tätä vieläkin. Aiomme toteuttaa metsässä yöpymisen samalla porukalla vielä moneen kertaan.
– nautittiin hevosista, auringosta ja lämmöstä.
– takapihan kumiallas oli kovassa käytössä.
– haudattiin lasten isoukki enkä ole ikinä itkenyt hautajaisissa niin paljon.
– hautajaisia seurasi kuvotus kahvia kohtaan ja positiivinen raskaustesti.
Elokuussa
– käytiin Lomamäen lemmikkipuistossa silittämässä kettuja.
– tyttäremme aloitti koulun josta on nauttinut joka hetki.
– oksensin, oksensin, oksensin.
– vaihdoin työpaikkaa ja jokainen päivä oli selviytymistä väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa.
– oltiin hevosen kanssa kauden ekat ja vikat kisat. Omat mehut jäivät verkkaan ja hevonen suoritti radan jännityksestä pinkeänä pahoinvoiva matkustaja kyydissä.
Syyskuussa
– tyttäremme täytti seitsemän ja sai toivomansa synttärikakun.
– oksensin parhaimmillaan kymmenen kertaa päivässä ja pystyin töiden jälkeen nukkumaan. Ratsastin muutaman kerran viikossa oksennusta pidätellen.
Lokakuussa
– ratsastin viimeisen kerran kunnolla.
– hevonen muutti lähempänä olevalle tallille.
– en ollut edelleenkään elävien kirjoissa raskauden osalta.
Marraskuussa
– en enää vihdoin oksentanut.
– vietettiin isänpäivää.
– saatiin tietää odottavamme perheeseen toista tyttöä.
– käytiin serkkujen ja lasten mummin kanssa Tukholmassa. Uusi reissu on suunnitteilla laivallekin 😀
Joulukuu
– alkoi reippaana kunnes sairastin pienen keuhkokuumen.
– päästiin lasten kanssa metsäretkelle monen kuukauden tauon jälkeen.
– hevosen kanssa yhteiselo oli lähinnä seurustelua ja herkkujen syömistä, hevonen nuolemassa mm. hiuksiani ja kerjäämässä lisää herkkuja. Kaksi vuokraajaa huolehtivat liikunnasta, minä hain vain hevosterapiaa tallilta.
– joulu tuli ihan yhtäkkiä mutta oli taas ihana.
– Tapaninpäivä laskettiin pulkkamäkeä.
– päästiin taas serkkujen kanssa metsään. ❤
Kulunut vuosi oli taas suurimmaksi osaksi hyvä.
Tulevalta vuodelta odotamme eniten keväällä tulevaa perheemme kuopusta ja minä luultavasti elämäni viimeistä äitiyslomaa.
Ps. viime vuosi näytti tältä. Ei hommat paljon vuodesta toiseen muutu 😀
// Year 2018, thank you.