Rauhallisesti joulukuuhun

DSC_3135DSC_3137DSC_3140

Viime viikonloppuna laitettiin kuusi pystyyn. Kaivettiin joulukoristelaatikosta samat koristeet kuin joka vuosi. Välillä matkoilta ollaan ostettu muutama lisää tai joku satunnainen, mutta nämä samat toiset jo lapsuudenkodeista lähtöisin olevat pyörivät kuusessa joka joulu.

Meidän joulukuu alkaa nyt aika rauhassa kun kävin eilen lääkärissä hakemassa antibioottikuurin ja verikokeissa. “Pikkuflunssa” on vähän pitkittynyt, nostanut ihan hyvin tulehdusarvot ja ollaan nyt vähän rajoilla onko tämä keuhkokuume vai keuhkoputkentulehdus. Huomenna uudestaan lääkäriin jos olo ei ole selvästi parempi.

Tämä on ensimmäinen kerta raskaana kun olen sairaana. Yksi oksennustauti oli edellisessä ja sekin oli potenssiin sata verrattuna normaaliin. Tämä flunssa näköjään vetää myös itsensä ihan överiksi. Nenän limakalvot vuotavat verta, poskiontelot täynnä tavaraa ja keuhkot rohisee. Normaalisti en juurikaan sairasta, ainakaan tässä mittakaavassa.  Eikä puhuta niistä veriarvoista mitään… Onneksi aloitin jo muutama viikko sitten raudan syömisen.

Tulevan viikon siis lepäilen ja yskin tautia pois. Onneksi en ole ainakaan vielä saanut raskausdiabetesdiagnoosia niin voin hyvällä omallatunnolla juoda glögiä useamman kupin päivässä ja katsoa kaikkien suoratoistopalveluiden joulutarjonnan. Olen tehnyt tätä nyt peräti eilisestä ja alan olla aivan kypsä. Koko ruho on tosin niin loppu, että muuta ei edes jaksaisi tehdä mutta käy tämä pelkkä oleminen vähän hermon päälle.

Sohvalla maatessa voi tosin tilata kaikki joululahjat netistä.

 

// Hello, sweet December.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s