Elo- ja syyskuu olivat kyllä elämäni pisimmät ja toistaiseksi hirveimmät. Saatiin kesäloman lopuksi tietää, että perheeseen olisi odotettavissa ehkä keväällä yksi uusi jäsen. Hirveää euforiaa ei tästä ehtinyt tuntea, kun heti alusta saakka kärsin todella voimakkaasta pahoinvoinnista.

Parhaimmillaan oksensin reilusti yli kymmenen kertaa päivässä, ruokatorvi ärtyi niin, että oksensin verta. Olin väsynyt ja huonovointinen ihan koko ajan ja heräsin yölläkin oksentamaan. Jokainen päivä tuntui kestävän ikuisuuden.

Vaihdoin elokuussa työpaikkaa. Uusi työ ja jatkuva pahoinvointi oli aika raskas combo, mutta siitä selvittiin. Pahoinvointi on alkanut hellittämään. En ole oksentanut muutamaan viikkoon, muutama “läheltä piti”-tilanne kyllä. Pahoinvointi on edelleen läsnä joka päivä, mutta olen pystynyt tekemään jo asioita. Urheilemaan, tekemään ruokaa, leikkimään lasten kanssa. Kokemaan itseni taas eläväksi.

Jokaisessa raskaudessa pahoinvointi on ollut edellistä hirveämpää ja tämä neljäs on kyllä ollut ihan jotain kamalaa. Jos ensimmäisessä raskaudessa olisi ollut tällaista, olisi meillä vain yksi lapsi.

Puolisoni on teki käytännössä ihan kaikki kotityöt ja hoiti lapset. Töiden jälkeen oksensin ja nukuin tai vaihtoehtoisesti lähes itkin pahaa oloa. Ilman toista vanhempaa olisi ollut aika raskasta.

Lokakuu on tuntunut paremmalta kuin mikään lokakuu ikinä. Kun on pikkuhiljaa pystynyt nukkumaan paremmin ja jaksanut enemmän. Miten ihanalta voi tuntua olla hetken ilman huonoa oloa, pystyä harrastamaan liikuntaa ja syömään melkein kaikkea. Pystyn taas juomaan vettä, mikä on ollut alkuraskauden ihan ehdoton ei. Mikään ei maistu niin ihanalta kuin kylmä vesi!

Jos pahoinvointi loppuisi kokonaan, tuntuisi ehkä siltä kuin ei olisi raskaana ollenkaan. Vatsa näkyy, mutta ei pahasti. Kaikki korkeavyötäröiset farkut menevät vielä, iltaisin tosin puristavat. Kolmen lapsen jälkeinen rintavarustus näyttää jo siltä kuin olisin tehnyt viikonloppureissun Tallinnaan (tätä en olisi tarvinnut). Ratsastaminen tuntuu edelleen hyvältä ja uskallan sitä ehkä muutaman viikon vielä jaksaa. Puoliväliin saakka menin edellisessä lääkärin siunauksella, nyt näyttää samalta.

En ole todellakaan hankkinut vauvalle mitään vielä. Kuvausrekvisiittana on koon 50 kevyttoppahaalari tyttären nukelta, mutta hän lainaa sitä mielellään tulevalle pikkusisarukselle ellei kesä ala ensi keväänä vieläkin aikaisemmin kuin tänä vuonna. Hankinnat ehtii hoitaa myöhemmin. Meidän kohdalla tämä tarkoittaa myös varmaan jonkinlaisen bussin hankkimista, että neljä lasta ja kolme isoa koiraa tavaroineen mahtuvat kyytiin. Pieniä käytännön ongelmia edessä…

Mutta tästä olisi tarkoitus aktivoitua taas joka saralla. Tyttärellä on varmaan sataviisikymmentä videoideaa mielessä, niin ehkä saadaan kohta kuvattua YouTube-materiaaliakin.