Ensimmäinen koulupäivä sujui ilman itkuja (äiti). Tytär oli juuri niin reipas kuin odotinkin mutta koulussa oli vielä kivempaa kuin hän odotti. Aapinen, koulun herkullinen ruoka, kaikki uudet ystävät ja vanhat tutut (yksi :D).
Pikkuveljeä harmitti kun muut pääsevät aina johonkin ja saavat aina jotain, tässä tapauksessa kirjoja vaikka olivatkin koulukirjoja.
Toisena koulupäivänä tytär tahtoi tulla yksin kotiin. Soitin matkan aikana noin kolme kertaa onko kaikki hyvin. Olihan kaikki, mutta tälläkin kerralla tuntuu yhtä absurdilta päästää lapsi vapaaksi. Vastahan se on syntynyt, ei se voi osata liikkua yksin! Meidän koulumatka on vielä suhteellisen turvallinen ja tytär tarkka teiden ylityksistä, mutta ehkä tämä koulumatka-ahdistus helpottaa mitä pidemmälle syksy kuluu.
Vieläkin tuntuu hassulta. Kolmesta kaksi on saatu jo kouluun ja kolmannellakin häämöttää sama kahden syksyn päässä.
YouTubesta löytyy nyt myös video ensimmäisestä koulupäivästä. Olisipa tajunnut kuvata samanlaisia jo neljä vuotta sitten kun esikoinen aloitti oman koulutiensä.
// First day at school. Video in YouTube!