Nämä kesäkelit – ihan parasta! Ollaan tosin jouduttu hankkimaan yläkertaan vähän toimivampi ilmanvaihto marsujen ja esikoisen hengissä pysymiseksi. Pelkällä tuulettimella ei enää pärjätty. Alakerran ilmalämpöpumpustakaan ei oikein keksi pahaa sanottavaa.
Viime kesänä ostettu uima-allas on tuonut hintaansa nähden aivan uskomattoman paljon iloa. Siinä on lotrattu aamusta iltaan. Itse otin päiväunet yksisarvisen päällä maaten. Yöksi heitetään puhdistaja veteen pörräämään ja suodatin pitää veden hajuttomana.
Näiden iltakuvien jälkeen uima-altaan ympäristö on lisääntynyt myös aurinkovarjolla ja lapsetkin käyttävät toisinaan hattuja.
Ei tee mieli lähteä kellumaan sinilevään, onni on todellakin oma piha. Ja näiden superkelien takia ei harmita vaikka ei tänä vuonna päästäisikään mihinkään lämpimään. Nyt on todellakin tarpeeksi lämmintä. ❤
// +30 in Finland – best thing ever.