Ollaan jo pitkään siskoni kanssa suunniteltu yhteistä retkeä luonnonhelmaan. Loppukeväästä päätettiin kohteeksi Repoveden kansallispuisto. Molemmilla on siihen kohtuullinen ajomatka ja lapset saattaisivat vielä jaksaa sen jälkeen kävelläkin. Matkaseurana oli kahden aikuisen lisäksi viisi lasta (4-, 5-, 6-, 8- ja 10-vuotiaat) ja kaksi koiraa. Harkitsin vielä lähtöpäivän aamuna ottavani kaksi koiraa lisää mukaan. Luojan kiitos en tehnyt sitä!

Alkumatkan pienimmät paahtoivat kuin höyryveturit letkan edessä. Tämä tottakai kostautui lopussa kun pienet jalat olivat aivan loppu. Omat isommat lapseni keskittyivät toistensa ärsyttämiseen hermoromahduksen partaalle ja etenkin esikoinen taantui kyllä ihan pikkulapsiasteelle. Viidestä lapsesta neljä itki ennenkuin päästiin perille.

Paarmat yrittivät syödä hengiltä koirat ja lapset, hyttyset pysyivät loitolla siskolla olleen ihan mahtavan hyttyaseen ansiosta. En tiedä mikä se oli, mutta joku Star Wars-tyyppinen ratkaisu joka kaasutti retkikunnan ympärille suojaavan muurin 😀 Luonnon monimuotoisuus sai pienimmässä matkailijassa aikaan kyyneleet silmiin. Tielle eksyneiden pikkujänisten mahdollinen tuleva kohtalo sai vähän tunteet pintaan. Toinen rusakonpoika loikki karkuun, toivottavasti tämä tielle kauhusta kangistunutkin. Hiippailtiin vähin äänin ohitse ja toivoimme parasta.

Reilun viiden kilometrin matka ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä kuin tällä reissulla! Etenkin viimeinen kilometri tuntui venyvän kymmeniin – samaan tahtiin äitien pinnan kanssa. Pidettiin taukoja, juotiin vettä, käveltiin pienempien tahtiin. Olisi pitänyt pystyä kantamaan tavaroiden lisäksi lapset niin matka olisi ollut varmaan vähän enemmän zen.

Vuokrakodalla kaikkien lapsien pahat mielet katosivat kuin tuhka tuuleen ja saatiin sellainen reissu kuin suunniteltiinkin: lapset leikkivät iloisina, ruoka oli hyvää, pannukahvi ihanaa ja maisemat upeat. Isommat puuhasivat tärkeinä tiskivesiä järvestä ja tulien kanssa, vuokrakota herätti ihastusta nuorimmaisessani (“Ihan kuin aavikolla tai intiaaneilla!”) ja koirat löysivät liian monta eläimenjäännettä omaksi ilokseen.

Ensimmäisen illan tapaturmasaldona oli yksi allekirjoittaneen sormi oman koiransa hampaan välissä tunnistamattomaksi jääneestä ruhonosasta neuvotellessa (minä voitin), yksi puukko sormessa (neljävuotias), yksi punkki korvassa (spanieli) ja aika monta ruhjetta polvissa ja kämmenissä (viisivuotias). Ensiapupakkausta ei otettu mukaan kyllä yhtään turhaan, eikä pinsettejä! Illalla ei oikein pysytty laskuissa hyönteistenpuremissa, mutta koirien kookosöljypohjainen tassuvaha olikin pakattu mukaan vain ja ainoastaan tätä varten ja problem solved.

Yössä ei ole reklamoitavaa. No ehkä vähän omassa toiminnassa – älä hyvä ihminen käy edellisenä päivänä jumppaamassa koko alakertaa niin kipeäksi, että puulaverilla nukkuessa joka ikinen asento sattuu koko yön ja joka hetki. Ensi kerralla viisaampana.

Autolle palaaminen seuraavana päivänä sujui ilman suurempia itkuja kun pysähdyttiin tarpeeksi usein ja luvattiin ajaa heti ravintolaan syömään kun päästään autolle 😀  Mentiin myös eri reittiä ja vähemmillä nousuilla, niin kaikki selvisivät hengissä.

Tänä aamuna lapset aloittivat heti leikin missä ollaan serkkujen kanssa kansallispuistossa. Pahimmilta traumoilta siis selvitty. Kun päästiin kotiin, hullu siskoni linkitti minulle jo seuraavan matkakohteen. Seuraavalla kerralla nukutaan teltassa 😀

// Overnight hiking @ Repovesi national park (Kouvola, Finland).