Onpahan taas yksi kalenterijuhla kunniallisesti vietetty. Aikaisemmin inhosin kaikkia näitä pakollisia pyhiä joiden kohdalla kalenterissa lukee näkymättömällä musteella “pakko olla kivaa ja ihmeellistä”. Ei kyllä ikinä ollut erityisen hauskaa, no ehkä jouluna.

Omien lasten mukana tämä homma on muuttunut ihan täysin. Meillä on aina kivaa ja onnistunutta, vaikka kaikki ei menisikään ihan ennakkoon käsikirjoitetun ohjelman mukaan. Vaikka perunat on niitä valmiiksi pestyjä pussiperunoita eikä suoraan torikauppiaalta ostettuja ja just nostettuja, vaikka itse et jaksa pakata ajoissa ja unohdat puolet muka-tärkeistä jutuista kotiin, vaikka pimahtanut päästäinen meinaa aiheuttaa hermoromahduksen ja lapset yrittävät tasaisin väliajoin päästää toisensa päiviltä kun leikivät eivät sujukaan vain yhden mielen mukaan.

Nämä pakolliset pyhät, joulut, juhannukset ja pääsiäiset, on nykyään lähes poikkeuksetta kummallakin meidän perheen aikuisella vapaata. Meillä on edes viikonlopun verran aikaa jolloin ei ole kaverisynttäreitä, harrastuksia ja treenejä tai kiire johonkin. Ehditään juttuja niinkuin oltaisiin lomalla, vaikka meistä vain toinen on.

Nyt nukuttiin koko perhe hyvin, tosin puolison aristokraattinen selkä ei tykkää kuin omasta sängystään. Mutta aika ennen heräämistä on ollut hyvää. Ampiaisarmeija päätti muuttaa nukkumisaitan sisäänkäynnin yläpuolelle. Ja vain yksi osuma! Se tosin miehen päähän… Koiria ei kiinnostanut mökkinaapuri tai niiden koira, ainoastaan ruoka. Grillin vieressä oli tauoton vartiointi. Uida pystyi koleasta kelistä huolimatta, ei ollut yleisellä rannalla ruuhkaa. Hyttysiä oli myrskytuulessa vähän, eikä sähkötkään menneet kertaakaan. Lauantaina paistoi jopa aurinko ja pystyi olemaan t-paidalla. Elämämme ensimmäiset muurinpohjaletut onnistuivat ja illalliseksi grillattu lohi meni lähes nahkoineen.

Siispä, arvosana 6/5. Ei reklamoitavaa.

Ps. Ei muuten todellakaan tarvitse hetkeen syödä karkkia. Kaksi päivää kuukauden tauon jälkeen ja nyt en voi kovin hyvin.

// Midsummer in Finland. ❤