Meidän lapsille tulee aina satunnaisesti into ratsastaa. Hyvin satunnaisesti. Eilen saatiin lainaan pienempi hevonen ja seuraksi serkku poneineen, niin käytiin metsälenkillä tällä tavalla. Itselle tuli ihan kiitettävä hiki ryteikössä rämpiessä. Niin tuli myös hevosille, koska allekirjoittanut ohjasi lauman aikamoisille kinttupoluille. Lohdutin lapsia (ja itseäni) vakuuttamalla, että hevosella on neljä jalkaa. Kyllä se yhdellä kompuroidessa vielä pystyssä pysyy 😀 Hevosilla ei itseasiassa ollut ongelmaa. Ne tulivat kiltisti perässä, kiltisti ja varmasti. Kukaan ei jäänyt puiden väliin jumiin eikä oksiin killumaan, suuri menestys siis.

Ihana viettää välillä isompien lasten kanssa aikaa näin! Olisi ihanaa jos kaikki lapset olisivat intohimoisia hevosharrastajia, mutta kun ne eivät ole. Yksi tahtoo pelata ja lukea, yksi tanssia, yhdestä ei oikein tiedä mitä se tahtoo. Tyydyn sitten sitäkin enemmän fiilistelemään näitä harvinaisia hetkiä.

Syksyllä koulunsa aloittava ei muuten todellakaan ole mikään pikkulapsi enää. Häntä kiinnostaa eniten kaikki toiminta mihin liittyy sosiaalisia kontakteja 😀 Eli viisi vuotta vanhempi sukulaistyttö mukana niin hän ratsastaisi varmaan joka päivä. Sääolosuhteista välittämättä.