Sitä voi lähteä kahden koiran ja kahden lapsen kanssa metsään lenkille ihan optimistisena. Ensimmäisen kilometrin jälkeen lapset marisevat kuumuutta, koirat ovat lämpöhalvauksen partaalla, olet syönyt useamman hämähäkin ja seitit ovat tukassa, paidan sisällä on hyönteinen toisensa perään ja koirat yrittävät hirttäytyätoistuvasti toistensa hihnoihin.

Auringosta varjoon pääsemisen jälkeen koirat vähän palautuvat elämään ja lapset lopettavat marisemisen kun alkavat tonkia maata. Sinisen linnunmunan jäämät! Google tiesi kertoa, että se oli peipon.

Lasten (ja äidin) mielestä retkillä parasta on eväät. Sunnuntain lounas syötiin siis parin tunnin lenkin puolivälissä. Koiratkin saivat osansa ja joivat lisäksi lähes kaikki vedet, niin kotiin saatiin vielä yhtä monta jäsentä kuin alunperin lähti.

Heinäkuussa ollaan menossa lasten (ja yhden koiran) ja serkkujen (vain kaksi) ja heidän koiran (pienen) kanssa Repovedelle varauskotaan yöksi. Masokistisen luonteeni takia en malttaisi odottaa. Nuorimmaistani tosin järkytti ajatus sähköjen puuttumisesta, mutta eiköhän me selvitä.