Vesisade vei riemun kevätilakoinnista, joten vähän voi muistella vielä Lappia satunnaiskuvien muodossa. Lumi, rauha, ulkoilu, maisemat, porot ja ihan tärkeimpänä oma perhe. Etenkin aika kiireisen viikonlopun jälkeen yhdessäolon ihanuus konkretisoituu.
Ja koska onhan tässä kotona oltu jo muutama viikko, niin vähän selailen samalla kesälomakohteita. Kuopus tahtoisi juhlia syntymäpäiviään Legolandissa ja jos sillä selviää syntymäpäiväjuhlien järjestämiseltä niin miksei. Bookingin hinnoista päätellen heinäkuussa tosin Tanskassa tahtoo olla muutama muukin 😀
Mutta harkinnassa siis heinäkuinen roadtrip Tanskaan. Koirat mukana tottakai. Tai kaksi, koska meillä on edelleen kolmelle liian pieni auto noin pitkää reissua varten. Alle sadan kilometrin reissut kyllä menee kuin sillit purkissa. Seuraavalla rokotuskäynnillä koirat saavat myös omat passit siltä varalta, että kesälomaretki toteutuu. Lomasuunnitelmat myös jännästi ilahduttavat niinä hetkinä kun maanantai ja arki ihan ylipäätänsä vetelee rätillä naamaan.