Voiko ihmistä tehdä moni asia niin onnelliseksi, kuin lisääntyvä lämpö ja valo? Selvä lupaus kesästä, vaikka lunta vähän vielä vilahteleekin.
Energiamäärät tuplaantuvat itselläni ihan joka kevät. On ihana herätä valoisalla, illalla jaksaa jopa urheilla koska valo. Talvisin en kovin mielelläni lähde illalla tekemään mitään. Nyt jopa iltalenkit koirien kanssa tuntuvat rangaistuksen sijasta oikeasti mukavilta! Aktiivisuusrannekkeenkaan ei tarvitse enää niin usein iltaisin ärsyttää huomauttamalla “it’s time to move”.
Ollaan kaivettu pyörätkin autotallin perukoilta. Oikeastaan niitä ei tarvinnut kaivaa sen jälkeen kun tyhjensin sieltä kirpputoritavarat, roskat, kierrätettävät tavarat… Hämmentävän paljon tavaraa kertyy viiden ihmisen, kolmen koiran ja yhden hevosen perheessä. Olen tässä kevätinnossani jopa etsinyt Pinterestistä sisustusinspiraatiota autotalliin 😀 Olen vakuuttunut, että sinnekin on halutessaan mahdollista saada sielua hivelevä, sotilaallinen järjestys.
Kuvat ovat maanantailta. Pidetiin pikkujätkän kanssa lenkkitreffit siskon voimistelun aikana. Haettiin mukaan kahvi ja smoothie (jonka hän ryysti jo matkalla), ja ulkoiltiin ihan kahdestaan. Seuraavana kahdenkeskeistä aikaa on tarjolla esikoiselle. Ehkä mekin lähdetään yhdessä lenkille.
Aurinkoista loppuviikkoa!
// Spring is finally here.