Tämä pääsiäisloman aamu on valjennut taas henkeä salpaavan kauniissa auringonnousussa – ja sitten niissä muutamissa matkalla ilmenneissä muuttujissa.

Meidän kämppikset olivat ehkä sukua jollekin yliluonnolliselle asialle tai oliolle. Eilisen päivän aikana heidän määränsä oli kutakuinkin triplaantunut. Tytär ei uskaltanut mennä aamulla vessaan koska yhteisissä tiloissa lojui ihmisiä vähän siellä ja täällä. Eikä me oikein tiedetä, mistä ne kaikki tulivat? Kuinka monta ihmistä mahtuu Passattiin?

Aamiaisen jälkeen koin mahtavan yllätyksen alkaessani kaivamaan kameraan laturia. Ei ollut. Oli väärän kameran. Selvisin ilman pahempia itkupotkuraivareita googlaamalla ihan kaikki mahdolliset elektroniikkaliikkeet sekä Suomen, että Ruotsin puolella. Otimme varman päälle ja valitsimme pyhiinvaelluskohteeksi Rovaniemen. Sata kilometriä suuntaansa on ihan yksi humpsis vaan.

Rovaniemi ei valitettavasti hyväillyt meitä. Gigantin työntekijälle kyllä iso peukku kun jaksoi availla pakkauksia ja kokeilla josko joku yleislaturi olisi sittenkin ladannut tuon Nikonin akun. Ei onnistunut. Epätoivoissani meinasin laittaa yhdestä kaupasta ostoskoriin dronen pahimpaan tuskaan. Kameran puute tuntuu kaltaiselleni yli puoli elämää kamera kädessä eläneelle samalta kuin raaja leikattaisiin irti. Tehtiin siis parinsadan kilometrin lenkki metsästämässä kameran laturia, tuloksetta. Mutta ei se päämäärä, vaan se matka! Lapsiperheenä se on joka kerta pelkkä menestys! Pahinta tuskaa lievitti se, että vara-Nikon oli myös mukana. Mutta yllätys – akku tyhjänä ja täysi akku selä laturi mökissä odottamassa. Ei mukana.

Kohtalon ivaa, että koko reissun upeimmat maisemat saatiin pelkän puhelimen kameran varassa. Henkeäni uhmaten roikuin tunturin reunalla kuvaamassa puhelimella maisemia jotka olisivat ansainneet niiiiiiiin paljon enemmän! Tosin pelottavana huomiona todettakoon, että vanhemmiten olen ilmeisesti saanut aivan järkyttävän korkeanpaikankammon. Jouduin lähes konttaamaan sieltä ylös oksennusta pidättäen.

Napapiirin sankarina kävin myös hiihtämässä. Koiran kanssa. Sen koiran kanssa, joka on ollut pentueesta ehkä se joka oli jumissa synnytyskanavassa. Kyllähän me siitäkin sitten muutaman kaatumisen, kirosanan ja lapsiin törmäämisten jälkeen selvittiin oikein useampi kilometri. Onneksi tämä meidän majoitus ei ole mikään lomakylä, olisi muuten voinut olla nauruun haljenneita ihmisiä ympäri jäätä.

Jos sitten yksi minttukaakao ihan vain unilääkkeeksi.

// Greetings from Lapland.