Alkupuheeksi: olen ollut aina melko huono huoltamaan kehoani tai käymään hierojalla, ja erittäin huono rauhoittumaan, olemaan läsnä ja keskittymään kuuntelemaan vain sitä miltä tuntuu.

Ensikosketukseni joogaan oli vuonna 2008, esikoisen ja aika reilun elopainon tuplaantumisen jälkeen. Ihan kamalaa. Olin kuin rautakanki, ohjaaja oli kummallinen. Seuraava kontakti joogaan tuli vasta 2015 kun oli pakko alkaa keksiä keinoja miten voisin ratsastaa paremmin. Ongelmakohtani kun on lantio ja ilman toimivaa lantiota ei oikein pääse satulaan.

Sen jälkeen olen joogannut kausiluontoisesti enemmän ja vähemmän, ja joka kerta se tuntuu vain paremmalta. 2016 joulukuussa tipuin aika ikävästi hevoselta, mutta olen vakuuttunut nimenomaan joogan auttaneen nopeaan toipumiseen.

Joogasta aloin nauttimaan vasta kun tajusin oikeasti kuunnella kehoa enkä väkisin verenmaku suussa yrittää saada itseäni asentoihin, jotka tuntuvat täysin luonnottomilta ja joihin ei oikeasti vasta-alkaja voi itseään saada. Nykyään sen sijaan on helppo ymmärtää, mikä saa ihmisen joogaamaan joka päivä.

Joogan lisäksi tarvitsisin vielä säännöllisempää kehonhuoltoa kotona ja etenkin hierojalla! Pidin kymmenen kuukauden tauon – erittäin huono idea. Nyt käyn kerran kuussa, enkä ole vakuuttunut onko sekään ihan riittävä.

Yritän täten pyhästi saada itseni aamulla somen sijasta joogamatolle, niin päivästä tulee vain niin paljon parempi. Olen myös oppinut, että joogata ei yksinkertaisesti vain voi ilman oikeaa mahdollisuutta hiljentyä. Ainoa ajankohta minulle kotona joogaamiseen on kun lapset nukkuvat. Silloinkin täytyy ottaa huomioon koirat – takapuolta lupsuttava lemmikki on aikamoinen este hiljentymiselle ja itsensä kuuntelemiselle.