Oikeasti ei kyllä olla enää rannalla, lähelläkään.

Ollaan oltu jo kolme pitkää päivää päiväkodissa ja töissä. Rannallakaan ei nyt  oikeasti ehditty käymään kuin ihan muutamia kertoja. Mm. sellainen kerta, kun istuttiin vilttien alla neuleet päällä koska kesä. Silti olen enemmän ruskea kuin ikinä ja lapsissakin on ihan järkyttävät rusketusrajat. Nelivuotias tykkää esitellä näitä kauniita rajojaan. Takapuolesta.

Lapset on palautuneet arkirytmiin ihan hyvin, paitsi se tuleva neljäsluokkalainen joka saa vielä hetken ladata akkuja. Päiväkodissa on kuulemma ollut kivaa. Yritän aikatauluttaa kaiken niin, että puolet arkiaamuista olisi kiireettömiä ja vain puolet niin, että joudun herättämään lapset. Tämän viikon saldo: 1 aikainen herätys, kolme kiireetöntä.

Minä taas. No – niin paljon kuin työstäni tykkäänkin, en pahoittaisi mieltäni kassien pakkaamisesta eväillä (tämän kesän hitit: hedelmäsalaatti, tonnikalasalaatti, fetasalaatti, juustoleivät, vesimeloni, banaani, rusinat, suolakeksit sekä kerran oli oikein karkkiakin) ja rannalla makoilusta. Näiden kanssa siellä pystyy jo ihan makoilemaan, kun valikoi rannan sellaiseki, että on mahdollisimman pitkään matalaa. Fanaattinen nelivuotias uimarini nimittäin pelkää kaloja, ja pysyy nykyään kiltisti rannassa. Hyvä niin, sillä Lapin reissulla hän juoksi Ounasvaaran päälle ja samalla hengenvedolla alas. Hengästymättä. Sisaruksena jäivät jo alkumetreillä matkasta, ja omia jalkoja hapotti seuraavana päivänä. Sanomme häntä nykyään Forrest Gumpiksi…

Olen kesäloman harvoina aurinkoisina päivinä kuunnellut ja lukenut tehokkaasti kirjoja Storytel-sovelluksella. Auringon alla on ollut hyvä nauttia Aarniosta, Cheekistä, Harry Potterista ja synkemmistä kirjoista kertoen mm. ihmiskaupasta. Puolisoni kysyi jälkimmäisten kohdalla, että enkö voisi lukea jotain iloista. Vaihdoin Cheekiin 😀