Oli ihana juhannus.
Mitä nyt tein aika ison virheen jättämällä kotiin sekä lenkkikengät, että kameran laturin ja vara-akun. Juhannuksen kuvasaldo on aika suppea, kun yhdellä vilkkuvalla palkilla ei kuvata roiskittu kaikkea mahdollista.
Olisin tahtonut kuvata ne perinteiset – auringonlaskun, juhannuskukat (joista osan avulias tytär taisi poimia kukkapenkistä), muurinpohjaletut, mökkiremontin valmistumista, saunapuhtaat lapset, vesipelastuskoirat, kaikki kolme lasta samassa sängyssä… Lisäksi viisitoista kertaa omia varpaitani tai riemunkirjavia mökkikalsareita, tappelevia lapsia, roskista sataan kertaan repivää koiraa, jäätävän isoja, tunnistamattomaksi jääneitä hyönteisiä, sen kuolleen hiiren joka tippui peittoja kaivaessa torstai-iltana niskaani.
Mutta onneksi saatii ihanat rantakelit ja muutama kuva sieltä. Ruuhkaa ei ollut ja omiensa vahtiminen oli helppoa. Rannalla käyminen on taas kivaa, kun nuorin on viikkoa vaille kolmevuotias.
