6.3.2015:

Terkkuja Lontoosta!

Tämän postauksen perusteella Netflix lähetti minut uuden KimmySchmidt- sarjan tiimoilta Lontooseen drinkille muiden bloggaavien äitien kanssa. Minä edustin ainoana Suomea. Matka oli lyhyt, mutta tämä sepostus siitä aika pitkä.

Reissu tuli aika vauhdilla, ja aikatauluihin saatiin juuri ja juuri sovitettua päivä Lontoossa. Aamulla heräsin ennen sianpieremää, kentälle lähtiessä kotiin jäi perään huutava taapero, PMS- oireista kärsivä puoliso ja hormoniensa sekoittama, sisälle ruikkiva koira.

Lentokentälle menin aikataulullisista (ja budjetillisista) syistä omalla autolla, ja sisäinen saiturini itki krokotiilinkyyneleitä kun lykkäsin epähuomiossa auton väärään halliin parkkiin. Siihen vähän kalliimpaan. Kentällä poltin myös suuni ahnehtiessani Starbucksissa…

Lensin Gatwickille, missä vastassa oli ihana kevät ja aurinko. Piti myös olla vastassa tilattu kuljetus. Kuljettajalla piti olla nimikyltti kourassa, ja sieltä minä etsin “Parkereiden” ja “Rowaneiden” seasta omaa nimeäni. Ei löytynyt. Kommunikoin taksifirman kanssa kerran puhelimessa ja varmistettiin, että oltiin edes samassa paikassa kuskin kanssa. Olimme. Kuski vaan pysyi hukassa. Lopulta paikallinen poliisi lyöttäytyi seuraani, ja saatiin yhdessä kuski langan päähän ja paikalle. Poliisi nuhteli kuskin perusteellisesti, hän ei nimittäin ollut sitten kuitenkaan ihan siellä missä piti. Myös kaikki taksiluvat ja muut tsekattiin, just in case. Pisteet brittipoliisille!

Nooooh. Taksikuskin kanssa etsimään taksia parkkihallista. Taksikuski oli iso ja huonosti liikkuva, matka pitkä ja rauhallinen. Parkkihallissa oli seuraava ongelma: jäätävän iso bemari järkyttävän lähellä taksia. Ja taksikuski, hän oli iso. Hyvin iso. Taksikuski ratkaisi ongelman kapuamalla pelkääjänpaikan kautta sisään, ja ulkopuolella minä pidättelin lantionpohjanlihaksia ja yritin olla laskematta alleni. Tilanne ja näky oli hulvaton.

Taksimatka… Piiiiitkä, ja hidas. Välillä seistiin ruuhkassa. Välillä kaahattiin niin, että pistin silmät kiinni. Ajeltiin kummallisia pikkuteitä, en ole perehtynyt. että eikö Gatwick- Lontoo välillä ole isompaa ajoväylää vai oliko tämä ehkä nopeampi reitti? Maisemat olivat ihanat, ja Emmerdale- fanin silmää lämmitti ne maisemat. Olisin myös tahtonut olla englantilainen heppa, niillä oli ihan överit tilat verrattuna suomalaisiin serkkuihinsa.

Netflixin porukan tapasin Soho- hotellissa, missä voisin hyvinkin kuvitella majoittuvani joskus. Muutaman drinkin uskalsin ottaa, tarjoilut olivat herkullisia, ihmiset mukavia, Kimmy Schmidt- sarja ehdottoman viihdyttävä. Paras tuliainen Suomeen oli ehdottomasti Netflixin lahjoittamaselfiestick. En ehkä kestä.

Koska paluumatka ei vaan voinut mennä käsikirjoituksen mukaan, jätti kyytini Victoria stationille kokonaan saapumatta. Puoli tuntia odottelinkin hotellin edessä. Suunnitelma B, ja uuden taksin tilaamiseen. Samaan aikaan jo jännitti hieman, että ehdinkö lennolle. Gatwickin ruuhkista ja esim. turvatarkastuksen jonotusajoista ei ollut mitään aavistusta. Viideltä olin Gatwickiin menevässä junassa, joka on ruuhka- aikaan nopein matkustustapa keskustasta Gatwickiin. Ruuhka- aika oli myös junilla, sillä sekin seisoskeli välillä raiteilla. Mutta niin vaan kävi, että ehdin lennolle ja jopa tax freehen tekemään täsmäiskun yhtä ripsiväriä ja yhtä hajuvettä varten. Turvatarkastuksessa oli jonoa, mutta toiminta niin älyttömän tehokasta, että jonotusaika oli minuutin. Minuutin!

Ehdin tehdä täsmäiskun hajuvesi- ja ripsariostoksille ja rauhassa paluulennolle. Lontooseen täytyy päästä uudestaan, kuvasaldo on surullinen. Yksi onneton kuva Soho- hotellin edestä! Tätä varten oli ehkä hieman tyhmää raahata noin viisitoista kiloa painava Nikon Lontooseen saakka 😉

Anyway, matka oli ihana, suurimmaksi osaksi oikein onnistunut ja erittäin tervetullut. Olen taas erittäin kiitollinen Netflixille tästä mahdollisuudesta!