1. Olen antanut lasten toteuttaa taiteellista puoltaan. Maalia oli lopulta joka paikassa niin paljon, että taidevartti muuttui tunnin kylpyhuoneen kuuraamiseksi. Saunaa jynssätessäni mietin, että miten ihmeessä en ole kyseiseen aktiviteettiin synnyttänyt kun ilman tiineyttäkin oli sellainen olo, että kohta poikii?
2. Ihanalla, ärsyttävällä esikoisellani alkaa ihan just kesäloma. Saakohan lapsen ottaa töihin mukaan ilmaiseksi työvoimaksi…
3. – Oiiiii, onko ne kaksoset? Ei, mutta on ne aikamoiset paita ja peppu. Yhdessä jopa vessaan.
4. Pakollinen heppakuva, Ei oikein onnistu. Jos sitä ensi kerralla askartelisi oikein seppeleen päähän.
5. Tyyppi, jonka mielestä sukkahousut oli maailman siistein juttu ikinä. Onkohan samaa mieltä muutaman vuoden kuluttua.
6. Iltapalan nätti asettelu, koska keskimmäiseni rakastaa sydämiä.