2.3.2015:
Lomat on lomailtu, kuuden viikon flunssaan haettu vihdoin lääkekuuri ja uudenlainen kevät edessä. Ensimmäinen kesä vuoden 2006 jälkeen kun en ole pitkällä lomalla, työrintamalla puhaltavat ihan uudet tuulet. Odotetaan kuumeisesti päiväkotipaikkaa, ja jännitetään vähän miten sekin menee ja onko tosiaan niin, että lapsia ei voi saada lyhyellä aikataululla samaan päiväkotiin?
Oman itsensä kanssa on jokin käsittämätön renesanssikausi. Olen ostanut vaatekaappiin muitakin kuin jumppavaatteita, ja tyyli- iloitteluni on menossa lähes kreiselle raiteille. Se alkoi vaaleansinisestä paidasta. Sitten tuli vaaleansininen huivi. Tämän jälkeen – lappuhaalarit. Haalareiden hinta oli sen verran huokea, että vaikka käyttö rajoittuisikin kodin neljän seinän sisäpuolelle ei tappio ole suuri. Nyt näen unia leväelahkeisista housuista… Käytin niitä viimeksi ehkä ala- asteella?
Julistan nyt virallisesti kevään alkaneeksi, lähden kohta opettelemaan uusia työtehtäviä ja tällä viikolla on edessä myös yksi aika mielenkiintoinen josta paremmalla ajalla lisää. Iloista uutta viikkoa!